Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Terapia voi auttaa uupunutta löytämään elämälle uuden suunnan

    Moni viljelijä on saanut jaksamiseensa apua Melan ostopalvelusitoumuksen turvin.
    Terapeutti ei ratkaise asioita asiakkaan puolesta vaan auttaa heitä löytämään ratkaisut sisältään, Markku Orpana kertoo.
    Terapeutti ei ratkaise asioita asiakkaan puolesta vaan auttaa heitä löytämään ratkaisut sisältään, Markku Orpana kertoo. Kuva: Pekka Fali

    Jos uupumus painaa maahan eikä elämässä näy valon pilkahdustakaan, on aika pysähtyä. Miettiä, kannattaako jatkaa yksinäistä puurtamista vai pitäisikö myöntää, ettei jaksa.

    "Reilusti vaan hakemaan ja vastaanottamaan apua", ylivieskalainen psykoterapeutti Markku Orpana kehottaa. "Puhuminen on ainut tie psyykkiseen tervehtymiseen."

    Kun Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela runsas vuosi sitten aloitti Välitä viljelijästä -projektin, Orpana pyydettiin mukaan. Hänen asiakkainaan on vuoden mittaan käynyt iso määrä viljelijöitä Melan myöntämän ostopalvelusitoumuksen turvin.

    Nuorimmat asiakkaat ovat parikymppisiä, juuri tekemässä tai tehneet sukupolvenvaihdoksen. Vanhimmat ovat eläkeiässä.

    "Täällä on käynyt esimerkiksi isä–poika-pareja. Tämän vuoden uutuutena on työohjaus, jota voidaan antaa esimerkiksi yhtymän jäsenille."

    Orpana työskentelee oululaisen Terapeuttitalon Ylivieskan toimipisteessä, mutta ottaa asiakkaita vastaan myös Oulussa.

    Hänellä on psyko-, pari- ja perheterapeutin koulutus sekä seksuaalipuolen osaamista. Tällä hetkellä hän kouluttautuu vielä traumaterapeutiksi.

    Vielä kymmenkunta vuotta sitten terapiassa käyminen pidettiin maalla visusti salassa, Orpana kertoo.

    "Silloin terapiapalvelupisteen oviaukon piti olla metsän suuntaan ja sinne hiivittiin iltahämärissä."

    Nyt kynnys avun hakemiseen on huomattavasti madaltunut.

    "Viesti on kulkenut ihmiseltä toiselle, että terapia on ollut antoisaa ja siitä on ollut apua."

    Orpana toivoo, että ihmiset lähtisivät hakemaan apua jo ennen kuin ongelmat esimerkiksi parisuhteessa ovat kasvaneet liian suuriksi.

    Hälytyskellojen pitäisi soida, jos ympärillään ei pysty näkemään enää mitään positiivisia asioita.

    Monen viljelijän tai pariskunnan ajaa terapiaan uupumus.

    "Viljelijän ongelma on, että vaikka kuinka paljon teet työtä, palkka ei muutu paremmaksi. Se on vaikea yhtälö."

    "Vaikka terapeuttina ajattelen, että elämässä pitää olla paljon muitakin asioita kuin työ, kyllä maatalouden heikolla taloustilanteella on iso merkitys. Se luo paineita ja ristiriitoja."

    Terapeutin työnä ei ole ratkoa talousongelmia vaan auttaa ihmistä löytämään sisältään voimia selviytyä.

    Viljelijän työn rikkaus ja taakka on se, että työ ja koti ovat samassa paikassa, Orpana toteaa.

    "Työasiat tulevat makuukamariinkin mukaan. Kun työssä on vaikeaa, niitä ongelmia työstetään parisuhteessa."

    "Pitäisi yrittää olla perheen äitinä tai isänä sekä puolisona, vaikka työ on koko ajan läsnä. Monella taloudelliset vaikeudet vielä lisäävät taakkaa. Parisuhde ja perhe jäävät jalkoihin."

    Terapiassa pysähdytään katselemaan, mitä hyviä asioita ympärillä on.

    "Tärkeintä on rakkauden tunne sekä parisuhteessa että suhteessa lapsiin. Ettei puhuta vain työstä, vaan arjessa on muutakin."

    Orpanan asiakkaina on ollut esimerkiksi pariskuntia, jotka ovat luopuneet lehmistä.

    "Sillä, jonka kotitilasta on kyse, on usein hirveä luopumisen tuska. Lehmät tulevat tosi lähelle, kun niiden kanssa on tehnyt työtä päivittäin."

    Terapeutti ei revi arpia auki, mutta auttaa ihmistä työstämään luopumiseen liittyviä tunteitaan ja tekemään surutyötä. "Silloin tunteen saa omaan hallintaan ja sen pystyy jättämään menneisyyteen."

    Vaikeita asioita liittyy myös tilan jatkamiseen tai jatkamatta jättämiseen.

    Monella viljelijällä on kannettavanaan ylisukupolvinen taakka. Jos tila on ollut suvussa jopa vuosisatoja, perinne koetaan velvoittavana.

    Nuorilla olisi usein muitakin, taloudellisesti kannattavampia mahdollisuuksia kuin lähteä jatkamaan tilaa.

    "Moni kokee, ettei ole taloudellisia edellytyksiä jatkaa, mutta toisaalta ei haluta olla se, johon tilan historia katkeaa. Se syö jaksamista."

    Kun uupumus iskee, lääkeapu voi olla hyvä vaihtoehto, Orpana toteaa. "Siis ensin käynti psykiatrin luona ja lääkityksen tueksi terapiaa."

    Terapiassa asiakkaan sisältä löytyy usein valtavaa käsittelemätöntä vihan tunnetta.

    "Mietimme yhdessä, mikä on hyvä tapa käsitellä sitä. Onko se pitkä kävelylenkki vai halonhakkuu. Asiaa työstetään ensin kehollisesti, kunnes avuksi löytyvät sanat."

    Terapeutti ei ratkaise asioita asiakkaan puolesta vaan auttaa heitä löytämään ratkaisut sisältään.

    "Muutos lähtee aina omasta itsestä – se, että löytää positiivisia asioita ja havaitsee ehkä, että minulle tai meille voisi olla tarjolla toisenkinlainen vaihtoehto."

    Vaikka työ tärkeää, se ei ole kaikki, Orpana muistuttaa. "Rakkauden jälkien jättäminen ympärillemme kantaa sitten, kun meitä ei enää ole."

    Lue myös:

    Viljelijän kannattaa hyödyntää maksuton keskusteluapu –"Aina on toivoa, porukalla autetaan"

    Maakunnallisten hyvinvointihankkeiden ja Melan Välitä viljelijästä –projektin työntekijöiden yhteystiedot