
”Meillä luomu on elämäntapa, ei pelkkä tuotantosuunta”, toteavat palkitut maidontuottajat
Ville Karin ja Tiina Peltosen luomumaitotila Alajärvellä on valittu vuoden luomuyritykseksi.
Karin luomutilan toinen yrittäjä Tiina Peltonen lehmien kanssa laitumella heinäkuussa 2018. Kuva: Johannes TervoKarin luomumaitotila Alajärvellä on Luomuliiton valinta vuoden luomuyritykseksi. Palkinto myönnettiin valtakunnallisten Luomupäivien yhteydessä Lahdessa 5. päivä marraskuuta.
Tilan yrittäjät Ville Karia ja Tiina Peltonen saivat Luomuliiton hallitukselta kiitosta pitkäjänteisestä työstä tilan kehittämiseksi sekä eläinten ja ihmisten hyvinvointia korostavasta toimintatavasta, liitto kertoo tiedotteessaan.
Karin tilalla on karjaa noin 150 eläintä, yksi lypsyrobotti ja peltoa viljelyksessä vuokramaineen noin 300 hehtaaria. Maito menee Valiolle ja lihahiehot Atrialle.
”Luomu jää ruokakeskustelussa helposti uusien trendien, kuten hiiliviljelyn jalkoihin.”
Pääosa pelloista tuottaa nurmea eläimille, tilalla viljellään myös viljaa ja rypsiä. Viljelijät pyrkivät mahdollisimman suureen rehuomavaraisuuteen sekä siihen, että nautojen tuottamalla lannalla kasvatetaan se, mitä eläimet syövät.
”Se tuo myös parhaan kannattavuuden”, Peltonen sanoo tiedotteessa.
Naudat laiduntavat omissa ryhmissään. Tulevina kesinä on tarkoitus panostaa entistä enemmän esimerkiksi kaistalaidunnukseen.
”Laidunnus tekee hyvää eläinten hyvinvoinnille ja luonnon monimuotoisuudelle, ja laiduntavat eläimet ovat myös ilo silmälle”, Peltonen kertoo.
Karin tilaa on viljelty luomuperiaatteiden mukaisesti jo 1960–70-luvuilla. Villen isä Urho Kari oli seudun ensimmäisiä luomuviljelijöitä. Urho Kari on saanut työstään luomukonkari arvonimen.
Pellot siirtyivät virallisesti luomuun vuonna 1995 ja kotieläintuotanto pian sen jälkeen.
”Luomuviljely on jatkuvaa sopeutumista muutokseen. Parhaiten se onnistuu tiloilla, joilla siihen on totuttu pitkään. Meillä luomu on elämäntapa, ei pelkkä tuotantosuunta”, Peltonen toteaa tiedotteessa.
Rakennus- tai laajennussuunnitelmia yrittäjillä ei ole, sillä Karin ja Peltosen mukaan tila on nyt heille juuri sopivan kokoinen.
Peltonen ja Kari korostavat verkostojen ja osaamisen jakamisen merkitystä. He tekevät tiivistä yhteistyötä neuvojien ja muiden viljelijöiden kanssa.
Tiina Peltonen ja Ville Kari kuvattiin vuonna 2010 valmistuneessa navetassa huhtikuussa 2025. Rakennus- tai laajennussuunnitelmia ei ole, sillä yrittäjäparin mukaan tila on nyt heille juuri sopivan kokoinen. Kuva: Linda VirkamäkiEtelä-Pohjanmaan luomumaitotilojen pienryhmät, naapuriapu ja sitoutuneet työntekijät ovat tärkeä osa tilan arkea ja mahdollistavat myös vapaa-ajan ja henkisen jaksamisen.
Peltonen ja Kari toivovat, että luomutuotannon arvo ymmärrettäisiin nykyistä paremmin elintarvikeketjun seuraavissa portaissa ja että jatkojalostajat tarttuisivat luomun tuotteistamiseen ja markkinointiin entistä vahvemmin.
”Luomu jää ruokakeskustelussa helposti uusien trendien, kuten hiiliviljelyn jalkoihin, vaikka luomussa on aina käytetty aivan samoja menetelmiä”, Peltonen sanoo.
Luomuliitto antaa Vuoden luomuyritys -palkinnon innovatiiviselle, ekologiselle tai muuten innostavaa esimerkkiä näyttäneelle luomuyritykselle.
Luomuliitto myönsi Lahdessa luomukonkarin arvonimet neljälle henkilölle. He ovat Kari Kulju, Kaija Hinkkanen, Pekka Terhemaa ja Soile Prokkola.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







