SEY: Löytöeläinten hoidosta kirjattava uuteen eläinsuojelulakiin
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton mielestä kissojen ja koirien pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti estäisi eläinten hylkäämistä.
SET:n mukaan pakollisen tunnistusmerkinnän ansiosta eläimellä olisi aina omistaja, jolta voi periä hoitopäiviltä koituneet kulut. Kuva: MT arkistoSEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto haluaa, että uuteen eläinsuojelulakiin määritellään tahot, jotka vastaavat irrallaan tavattujen seura- ja harrastuseläinten kiinniotosta ja kuljetuksesta sekä niistä aiheutuvista kuluista, sanoo tiedotteessa SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.
SEY muistuttaa, että löytöeläinten kiinniottaminen ja kuljetus talteenottopaikkaan ei nykyisin kuulu kenellekään. Kunnilla on velvollisuus huolehtia löytöeläimistä 15 vuorokauden ajan.
Löytöeläinten hoidossa on SEY:n mukaan suurta vaihtelua. Jotta hoito kohenisi, ei hinta voi olla ainoa kunnallisen löytöeläintoiminnan kilpailutukseen kriteeri. Lisäksi pitää ottaa huomioon löytöeläintalon henkilökunnan ammattitaito ja eläinten pito-olosuhteet
Pullin mukaan on vastuutonta, jos että löytöeläinten talteenottopaikasta luovutetaan rokottamattomia ja leikkaamattomia eläimiä uusiin koteihin.
SEY on useaan otteeseen tuonut esiin, että kissojen ja koirien pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ehkäisisi eläinten hylkäämistä, kissapopulaatioiden syntymistä ja nostaisi erityisesti kissan arvoa ja arvostusta.
Lue myös
Kissat kaipaavat arvonnostoa – 20 000 hylätään vuosittain
Kissan sterilointi tai kastrointi ei heikennä sen saalistusviettiä, vaan se voi jopa parantua
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
