Markkinakatsaus: Vuonna 2019 fosfori halpeni ja traktorikauppa hyytyi
Öljyn hinta oli vuoden loppua kohti nousussa.Lannoitteiden raaka-aineet halpenivat vuoden 2019 aikana.
Joulukuun osalta tilastot eivät ole vielä valmistuneet, mutta marraskuussa Maailmanpankin mukaan fosfori (DAP) oli lähes 140 dollaria tammikuuta halvempaa ja urea 36 dollaria halvempaa.
Fosfori maksoi marraskuussa 248 dollaria tonnilta ja urea 224 dollaria.
Fosforin hinta tippui koko vuoden, urea kallistui hetkellisesti kesällä.
Viljelijöille lannoitteiden hinnat pysyivät vuoden jälkimmäisen puoliskon lähes muuttumattomina.
Öljyn hinta on vuoden loppua kohti ollut nousussa. Joulukuun alussa öljyntuottajamaat sopivat tuotannon rajoittamisesta.
Brent-laadun raakaöljy oli kalleimmillaan huhtikuussa, lähes 75 dollaria tynnyriltä. Kesällä hinta laski alle 60 dollariin.
Syksyllä Saudi-Arabian öljykentille drooneilla tehty ilmaisku nosti öljyn hintaa hetkellisesti.
Jouluviikolla hinta oli noin 67 dollaria tynnyriltä.
Traktorikauppa on jäämässä hiljaiseksi.
Marraskuuhun yltävistä rekisteröintitiedoista voi nähdä, että vuodesta 2019 tulee traktorihistorian toiseksi hiljaisin edellisen vuoden jälkeen.
Kolmen viimeksi kuluneen kuukauden menekki vastaa alle 1 200 traktorin vuosimyyntiä.
Puimurimyynti hyytyi vielä enemmän. Kauppiailta kerättyjen tietojen mukaan kaupaksi meni vain 80 puimuria, ensimmäisen kerran alle sata puimuria satokautta kohti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

