Kamala luonto vetoaa sarjakuvan ystäviin
Metsän eläimiä kuvaava Kamala luonto päihitti Aku Ankan ja muitakin suosikkeja yleisöäänestyksessä.Kärppä ja Ilves seikkailevat Kamala luonto -sarjakuvassa, joka ilmestyy lähes kaikissa suurimmissa suomalaisissa sanomalehdissä. Kuva: Jarno VehniäinenSarjakuva Kamala luonto keräsi 38 prosenttia äänistä, kun Ilta-Sanomat järjesti lukijoilleen äänestyksen parhaasta sarjakuvasta.
Sarjakuvan suosio perustuu inhimillisen elämä pikkuhavaintoihin, jotka on sijoitettu suomalaisten metsän eläinten maailmaan.
Kamalan luonnon piirtäjä Jarkko Vehniäinen toteaa Ilta-Sanomille, ettei halua sarjakuvallaan saarnata. Työn taustalla on silti ikäviä kokemuksia muun muassa 1980-luvun puolivälistä koulukiusaamisesta.
"Asuin kuudennesta kahdeksanteen luokkaan Suolahdessa, joka oli silloin varmaan Suomen kommunistisin kaupunki. Oma isäni oli helluntaipappi, ja kyyti koulussa oli kylmää", hän toteaa haastattelussa.
Sarjakuvia on julkaistu neljänä kokoelmana. Kustantaja Arktinen Banaani arvioi tiedotteessaan, että Kamala luonto poikkeaa suosionsa nousutahdissa useimmista muista. Yleensä uusi sarjakuva valloittaa yleisön pian sen jälkeen, kun joku iso lehti on ottanut sen julkaisuun.
Kamala luonto syntyi jo vuonna 2002. Sen tausta oli kaupunkikulttuurissa: jääkiekkojoukkueet Ilves (Tampereelta) ja (Oulun) Kärpät olivat hävinneet pudotuspeleissä Helsingin molemmille joukkueille. Nykyisin sarja ilmestyy useissa sanomalehdissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
