Kasvukausi on alkanut puutarhaviljelmillä ja varhaisvihannespelloilla lumisesta talvesta huolimatta
Pakkasyöt ovat hidastaneet kasvukauden alkua ympäri Suomea.Lumisen talven jälkeen kasvukausi on lähtenyt käyntiin puutarhaviljelmillä. ProAgrian kasvukausikatsauksen mukaan Etelä- ja Länsi-Suomessa routa on pääosin sulanut ja tehoisaa lämpösummaa on alkanut kertyä. Muualla maassa on vielä routaa, ja pakkasyöt hidastavat sen sulamista.
Länsi- ja Etelä-Suomessa mansikkaa ja vadelmaa on istutettu tunneleihin, ja kasvihuoneissa vadelma kukkii jo. Savossa ja Keski-Suomessa suuri lumimäärä on hidastanut muovien laittoa tunneleiden päälle.
Avomaan marjapelloilla työt ovat vasta alkamassa. Mansikan kasvu sekä pensasmarjojen ja omenapuiden silmujen kehittyminen ovat alussa Etelä- ja Keski-Suomessa. Herukkapensaiden leikkaukset ovat edenneet hyvin.
Länsi-Suomessa mansikka näyttää talvehtineen hyvin: kasvustoja on harjattu ja mansikan kasvu on alkanut harsojen alla. Myöhäisten lumisateiden vuoksi Keski-Suomessa ja Savossa on tehty lumensulatustöitä mutta mansikan talvivaurioista ei ole tietoa, sillä mansikka ei ole päästy vielä harjaamaan.
Varhaisperunoiden istutukset aloitettiin Varsinais-Suomessa ja Turunmaan saaristossa maaliskuun loppupuolella. Suurin osa varhaisperunoista on istutettu myös muualla Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä Pohjanmaalla.
Ensimmäiset varhaisperunat ovat jo taimettuneet, mutta kylmässä säässä perunan kasvu on hidasta. Kylmät yöt ovat koetelleet kasvustoja, mutta hallasuojauksen avulla viljelmillä on vältytty suurilta tuhoilta. Kesäperunoiden istutuksen ProAgria arvioi alkavan viikon kuluessa.
Varhaisvihannespelloille on päästy huhtikuun puolivälissä Etelä- ja Länsi-Suomessa ja huhtikuun lopulla ainakin Hämeessä, Savossa ja Keski-Suomessa. Varhaisvihanneksista hernettä, porkkanaa, kaalia, salaattia sekä sipulia on istutettu vähitellen sekä tunneleihin että avomaalle harsojen.
Myöhemmin kasvukaudella korjattavien vihannesten istutukset jatkuvat vielä viikkoja.
Ahvenanmaan hedelmäviljelmillä omenapuiden silmut ovat avautumassa ja päärynöiden kehitys on hiukan pidemmällä. Omenaruven itiöt eivät ole lähteneet liikkeelle kylmien säiden takia.
Lue lisää:
Kevättöille päästään myöhässä ‒ viljoista kylvetty ensimmäisiä kevätvehniä ja kauroja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




