Valio aikoo sulkea Oulun tehtaan
Valion Oulun tehtaan tuotanto on siirtymässä Riihimäelle, Joensuuhun ja Jyväskylään.
Valio ilmoitti maanantaina suunnitelmistaan sulkea Oulun tehtaan tuotanto. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääValio kertoo tiedotteessaan suunnittelevansa Oulun tehtaan tuotannon siirtoa Riihimäelle, Jyväskylään ja Joensuuhun. Toteutuessaan suunnitelma tarkoittaisi Oulun tehtaan tuotannon sulkemista.
Tehtaan tiloihin jäisi jakeluvarasto, myynti ja tukitoimintoja. Valion mukaan yleinen kustannustaso on noussut ja Oulun tehtaan tuotannon volyymi on laskenut.
Valio aloittaa Oulun tehtaalla tuotannon suunniteltua siirtoa koskevat muutosneuvottelut 25. toukokuuta ja neuvotteluiden piirissä on 264 henkilöä.
Mahdollisten henkilöstövähennysten Valio arvioi kohdistuvan 140 henkilöön. Neuvottelujen perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset sekä toiminnan uudelleenjärjestelystä johtuvat syyt.
”Tuotannon suunnitellulla siirrolla Valio tavoittelee tuotannon tehokkuuden, kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamista. Kannattavalla ja kilpailukykyisellä liiketoiminnalla varmistamme omistajiemme eli suomalaisten maitotilojen elinvoimaisuuden myös tulevaisuudessa ja turvaamme kotimaisen ruoantuotannon jatkuvuutta”, sanoo Valion Operations-toiminnoista vastaava johtaja Juha Penttilä tiedotteessa.
Oulun tehtaan tuotannon mahdollinen sulkeminen tapahtuisi vaiheittain, vuoden 2028 ensimmäisen vuosipuoliskon loppuun mennessä. Päätöksiä ei ole tässä vaiheessa tehty.
Valion Oulun tehtaalla tuotannossa työskentelee noin 300 henkilöä ja siellä valmistetaan tuoremaitotuotteita, esimerkiksi maito- ja hapanmaitotuotteita, kasvipohjaisia puolivalmisteita sekä jäätelöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



