Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Kalajokisella perunapellolla mennään tasaisesti kesää kohti

Rannikolla kevät on edennyt tasaisesti ja olosuhteet ovat olleet lähellä sitä, mitä voisi kutsua normaaliksi.
Hanne ja Pekka Kluukeri viljelevät perunaa Himangalla.
Hanne ja Pekka Kluukeri viljelevät perunaa Himangalla. Kuva: Riiko Savela
Kalajoki

Himankalaisella perunanviljelijällä Pekka Kluukerilla on riittänyt viimeisten viikkojen aikana ajamista. Istutukset ajoittuvat toukokuun alusta kesäkuun alkuun, joten loppusuoralla ollaan jo komeasti.

Kalajokeen kuuluva Himanka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan rannikon hietamailla, Suomen merkittävimmällä ruokaperunan tuotantoalueella. Kalajoki tunnetaan myös matkailupitäjänä, mutta toisin kuin rantaturistit, peruna ei pitkiä helteitä kaipaa.

"Toiveena olisivat ihan normaalit kesäkelit, eli parikymmentä astetta lämmintä ja sopivasti sadetta", Kluukeri toteaa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Toukokuun alun kylmä ja kostea vaihe tosin venyi pitkäksi harson alle istutettavan perunan kannalta. Tällä alueella vallalla on kuitenkin syysperuna, jolle kasvukauden alku on ollut kohtuullisen hyvä.

"Toukokuussa oli ensin viileämpää ja sitten lämmin jakso. Loppukuusta tuli taas takapakkia, mutta tässä vaiheessa viileämpi keli ei haittaa. Sateita on viime aikoina tullut niin maltillisesti, että ne eivät ole haitanneet muokkausta", Kluukeri sanoo.

"Toiveena olisivat ihan normaalit kesäkelit, eli parikymmentä astetta lämmintä ja sopivasti sadetta." Pekka Kluukeri

Pekka ja Hanne Kluukerin omistama Pellonpään tila toimii sopimustuottajana Veljekset Kuusistolle noin 20 hehtaarin alalla. Kylvöt tehdään tehokkaasti yhteistyössä: kaksi traktoria kyntää edellä, perässä yksi traktori äestää, tarvittaessa toinen jyrsii, ja kaksi istutusyksikköä laittaa siementä peltoon. Näin kevään aikana perunaa istutetaan yhteisvoimin reilun 200 hehtaarin alalle.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

"Kaikkea ei kannata tehdä yksin. Yhteistyöllä saavutetaan etua, kun pystytään työskentelemään taloudellisesti", Kluukeri toteaa.

Kevättöiden rytmityksessä ei voi tuijottaa vain kalenteria. Siellä missä peltomaa on raskaampaa, ei kannata hätäillä. Hietaisemmilla mailla taas töihin voidaan rientää aikaisemmin.

Perunanviljelyn ohella Kluukerit pyörittävät Paahka-nimistä yritystä, joka jalostaa kasviksista kuivattuja valmisruokia sekä maa-artisokkasipsejä.

"Maa-artisokan viljelyssä meidän pelloilla kasvukausi loppuu harmittavasti hieman kesken."

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY