Birdlife toppuuttelee: Lintuja ei tarvitse pelätä
Piharuokintaa saa lintuinfluenssasta huolimatta jatkaa, lintujärjestö kannustaa.Birdlife Suomi muistuttaa, että Ahvenanmaalta löytynyt lintuinfluenssa ei vaikuta tavallisten ihmisten arkeen. Esimerkiksi pihalintujen ruokkimista voi järjestön mukaan jatkaa huoletta.
Birdlifessa pelätään uutisoinnin johtavan samanlaisiin "ylilyönteihin" kuin korkeapatogeenisen H5N1-tyypin lintuinfluenssaepidemia vuonna 2005. Järjestön mukaan media ja myös jotkin viranomaiset sortuivat silloin lietsomaan kansassa tautipelkoa "perusteettomilla lintujen talviruokintakielloilla ja kehotuksilla poistaa linnunpönttöjä pihasta".
On kuitenkin tärkeää, että tuotantolintujen ja luonnonvarausten lintujen kohtaaminen estetään, järjestö korostaa. Siihen määräävät myös viranomaiset.
Tällä hetkellä ei ole vielä tiedossa, onko Ahvenanmaalta löytynyt lintuinfluenssa korkeapatogeenista eli herkästi leviävää tyyppiä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on julkaissut nettisivuillaan tietopaketin lintuinfluenssasta.
Myös Birdlifella on lintuharrastajille suunnattu perustietopaketti taudista.
Lue lisää:
Siipikarja määrätään sisätiloihin –Lintuinfluenssa vaarassa levitä Manner-Suomeen
Lintuinfluenssa uhkaa siipikarjatiloja —Ihmisille ei pitäisi olla vaaraa
Lintuinfluenssaa todettu Ahvenanmaalla —Evira suosittele siipikarjan ottamista sisälle
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

