Salmonella ja listeria aiheuttivat ulkomaisen lihan takaisinvetoja, kotimainen sai puhtaat paperit
Tuontiyrteistä ja -kasviksista löytyneet torjunta-ainejäämät kasvattivat osaltaan takaisinvetojen määrää.Viime vuonna Suomessa vedettiin elintarvikkeita pois markkinoilta 158 kertaa, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira tiedottaa.
Määrä oli noin viidenneksen edellisvuotta suurempi.
Yleisin syy takaisinvetoon olivat pakkausmerkintävirheet. Seuraavaksi nousivat mikrobiologiset virheet, kuten esimerkiksi salmonella- ja listeriabakteerit sekä homeet.
Kotimaisen lihan mikrobiologinen laatu sai edelleen puhtaat paperit: yhtään takaisinvetoa ei sen takia tehty, Eviran keräämät tiedot osoittavat.
Salmonellaa löytyi muun muassa neljästä ulkomaisesta lihasta sekä kolmesta tuorevihanneksesta. Listeriasta oli kyse yhdeksässä tapauksessa, joissa elintarvikkeet olivat lihaa, kalaa, lihajalostetta ja suklaapatukkaa.
Yli viidennes viime vuoden takaisinvedoista johtui pakkausmerkintöihin liittyvistä syistä.
Valtaosassa tapauksista oli kyse sekaannuksesta, jossa pakkaus tai siihen kiinnitetty etiketti oli tarkoitettu toiseen tuotteeseen. Tällöin tuote on sinänsä käyttökelpoinen, mutta voi aiheuttaa terveysvaaran allergiselle kuluttajalle.
Suurin osa eli 74 prosenttia viime vuonna takaisinvedetyistä tuotteista oli ulkomaista alkuperää, pääosin EU:n ulkopuolisista maista.
Kasvinsuojeluainejäämien vuoksi tehdyt takaisinvedot lisääntyivät edellisvuodesta yhdeksällä – niitä oli nyt 25 tapausta. Tuotteet olivat enimmäkseen tuorekasviksia ja hedelmiä Aasiasta.
"Innostus kansainvälisiin ruokiin on lisännyt erilaisten yrttien ja kasvisten tuontia. Näistä tuotteista löytyneet määräystenvastaiset kasvinsuojeluainejäämät ovat jonkin verran kasvattaneet takaisinvetojen määrää", toteaa ylitarkastaja Mika Varjonen Evirasta.
Monessa tapauksessa kasvinsuojeluaineille annetut raja-arvot ylittyivät niin vähän, että kuluttajille ei aiheutunut vaaraa.
Joissain tapauksissa kyse on ollut sallittujen määrien ylityksestä, joissain tapauksissa kokonaan kielletystä aineesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

