Hankkijan myymälöissä ei voi vieläkään maksaa käteisellä tai kortilla – ongelmat ovat jatkuneet koko viikon
Yhtiö joutui sunnuntaina tietojärjestelmähyökkäyksen kohteeksi.
Hankkijan myymälöissä myydään esimerkiksi puutarhatuotteita, joiden sesonki käy nyt kuumana. Kuva: Jaana KankaanpääHankkijan myymälöissä ei vieläkään voi maksaa kortilla tai käteisellä. Ongelmat ovat jatkuneet koko viikon ajan.
Yhtiö tiedotti maanantaina, että Danish Agron tietojärjestelmiin kohdistui sunnuntaina 19.4.2020 ulkopuolinen, vakava IT-järjestelmähyökkäys.
Hyökkäys aiheuttaa häiriöitä ja viivästyksiä joidenkin tuotteiden toimituksissa ja laskutuksessa myös Hankkija Oy:ssä ja Movere Oy:ssä.
"Joudumme varautumaan myös tuotantohäiriöihin. Pyrimme turvaamaan maatalousasiakkaillemme mahdollisimman häiriöttömän toiminnan poikkeusjärjestelyin", Hankkijan toimitusjohtaja Jyrki Lepistö kertoi tiedotteessa.
Myymälöissä maatalouden tiliasiakkaat voivat noutaa tilattuja tuotteita ja tehdä tilauksia, mutta käteismaksuja tai korttimaksuja ei pystytä ottamaan vastaan.
MT on yrittänyt selvittää tilanteen kehittymistä, mutta haastattelupyyntöihin ei ole vastattu. Kassajärjestelmän toimimattomuudesta saatiin tieto Hankkijan Kuopion myymälästä.
#palveluestohyökkäys #hankkija pic.twitter.com/bsuKhMO8yT
— Hankkija (@hankkijafi) April 20, 2020
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
