Enontekiöltä löytyi harvinaisia pronssiesineitä
Näkkälän kylän läheltä Enontekiöllä on löytynyt varhaisia pronssiesineitä ja rautainen nuolenkärki. Pronssiesineet ovat koko Pohjois-Suomenkin mittakaavassa hyvin harvinaisia.Rautaisia nuolenkärkiä on löytynyt saamelaisalueelta viime vuosina useampia, mutta vastaavia pronssiesineitä ei ole aiemmin löytynyt Enontekiöltä.
Saamelaismuseo Siidan kulttuuriympäristöyksikön arkeologi Eija Ojanlatvalle toimitettiin kesällä rautainen nuolenkärki. Hieman myöhemmin ilmoitettiin vielä toisesta, useita esineitä sisältävästä metallilöydöstä samalta suunnalta.
Pronssiesineet löytyivät kahden lammen väliseltä kannakselta, jossa oli vanha, ladottu tulisija. Tulisija oli kiinnittänyt niiden löytäjän, Samuli Näkkälän huomion, sillä se sijaitsi sellaisella paikalla, missä nykyäänkin on tapana tulistella.
Pienet metalliesineet löytyivät tulisijan vierestä. Näkkälä kertoi niiden olleen pintamaassa aivan turpeen alla.
Esineet ovat säilyneet hyvin. Kaksi pronssiesineistä on salmiakinmuotoista ja yksi muistuttaa ruodollista nuolenkärkeä. Kaikki kolme on tehty erittäin ohuesta pronssipellistä ja niiden reunoja on teroitettu.
Yksi esine on neliskulmainen, paksumpi, leikattu pronssipellin pala. Samasta löytöpaikasta tuli myös terävä, pieni piiesineen katkelma.
”Lähin vastaavien esineiden löytöpaikka on Inarin Nukkumajoella, josta ne löytyivät talvikylän kodanpohjan kaivauksilta. Samanlaisia pronssiesineitä on löytynyt myös Ruotsin ja Norjan puolelta vanhoilta saamelaisten uhripaikoilta”, Ojanlatva kertoo.
Näkkälän pronssiesineet ovat mahdollisesti olleet kannaksella sijainneen kodan sisätilassa.
”Koska esineet ovat viimeisteltyjä ja teräviä, ne vaikuttavat pikemminkin käyttöesineiltä kuin asuinpaikalle tehdyiltä uhrauksilta. Löytöpaikan ympäristö on ihanteellinen muun muassa vesilinnun pyyntiin”, Ojanlatva toteaa.
”Vertailumateriaalien perusteella pronssilöytö ajoittuu myöhäisrautakaudelta historialliselle ajalle, noin 800–1500 -luvuille.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

