Oksa-messut ylitti kävijätavoitteensa
Seppo Hassinen (oik.) esitteli Pentti ja Hilkka Hakkaraiselle klapikonetta. Jaakko Kilpiäinen Kuva: Viestilehtien arkistoOUTOKUMPU (MT)
Oksa-metsä- ja maatalousmessut houkutteli Outokumpuun Pohjois-Karjalaan viime viikonvaihteessa kahtena päivänä yhteensä 2 500 messuvierasta. Kävijätavoite oli 1 500.
”Sovimme jo näytteilleasettajien kanssa seuraavan messun ajankohdasta”, kertoo messut järjestänyt Bio-Expert Oy:n Petri Heikkilä tyytyväisenä.
Ensi vuonna Oksa-messut järjestetään heinä–elokuun vaihteessa kolmipäiväisenä.
”Ainut negatiivinen palaute messuista tuli tänä vuonna maanviljelijöiltä, jotka moittivat myöhäistä ajankohtaa. Heillä painoivat puintikiireet.”
Messuilla oli yhteensä yli 60 näytteilleasettajaa.
”Lakukauppiaita oli vain yksi. Palautteiden mukaan muitakin kuin messujen aihepiiriin liittyviä yrityksiä ja myyntiä olisi voinut olla enemmänkin.”
”En tiennyt messuista mitään ennen kuin sain postissa kutsun. Halusimme ehdottomasti päästä omalla osastolla mukaan ja messupaikasta sovin pari päivää ennen messujen alkamista”, kertoo Hassinen Veljekset Oy:n yritysjohtaja Seppo Hassinen Ilomantsista.
Hassinen oli messuilla esittelemässä Klapimaster-klapikonetta.
”Messuilla käydään harkiten, ulkomailla kerran vuodessa. Esiteltävät tuotteet valitaan messujen aihepiirin ja asiakaskunnan mukaan.”
Hassisen Veljekset valmistaa muun muassa erilaisia spiraaleja letkuille, venerantureita ja klapikoneita.
Pentti ja Hilkka Hakkarainen pysähtyivät tutustumaan Hassisen esittelemään klapikoneeseen. ”Klapikoneen hankinta on ollut jo pitkään mielessä. Niitä me tulimme tännekin katselemaan”, kertoo Pentti Hakkarainen.
Hakkaraiset olivat yhtä mieltä siitä, että klapikoneen kaltaiset koneet pitää nähdä toiminnassa ennen ostopäätöstä.
”Kyllä messut ovat parasta kaupanedistämistä”, totesi JM Steel Oy:n juukalainen yrittäjä Mika Lipponen.
Hän oli messuilla esittelemässä teräskaarihalleja melko uutena alan toimijana.
”Kaaritekniikalla eivät muut valmistajat tee Suomessa halleja. Tämä on alunperin amerikkalainen keksintö, joka on ollut käytössä jo 1940- ja 50-luvuilla.
Lipposen mukaan elementtirakenteiset hallit soveltuvat monenlaiseen käyttöön ja ne on nopea pystyttää.
”Ihmiset ovat kiinnostuneita etenkin hallien kestämästä lumikuormasta. Materiaalin ja rakenteen osalta kestävyys on varmistettu lujuuslaskelmin, jotka on tehty sekä Suomessa että Englannissa.”
New Hollandin myyjä Raimo Niiranen Kuopiosta yllättyi iloisesti perjantain yleisömäärästä.
”Toimme ison määrän koneita osastolle esittelyyn. Meille messujen tärkeintä antia ovat uudet kontaktit”, kertoo Niiranen.
Traktorikauppa ei synny yleensä viikossa, vaan sitä hierotaan monta viikkoa. Koeajo on oleellinen osa kauppaa. Messuilla oli sitä varten oma rata.
”Iso luotto pitää olla ostajalla koneeseen, jos kaupat syntyvät ilman koeajoa. Koeajo ei tarkoita työajoa, mutta jotain tuntumaa koneeseen pitää ostajien aina saada, kun kauppoja hierotaan.”
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
