Näyttelystä poimittua
Itävaltalainen Pessl Industries on kehittänyt EU-rahalla maanäytteiden pikamittaria, jolla typpipitoisuus kyetään selvittämään parissa minuutissa laboratoriotarkkuudella. Fosfori ja kali ovat hankalampia, toteaa tuotejohtaja Heiner Denzer Pessliltä.
Denzer harmittelee, että laitteisto näyttää keskeneräiseltä, mitä se onkin. ”Olisin odottanut puoli vuotta, mutta rahoittajat halusivat sen esille nyt.”
Tšekkiläinen Mitas kehittää yhdessä israelilaisen Galileon kanssa maatalouskoneiden rengasta, joka sivut on laskostettu sisään päin. Renkaan ilmanpainetta voidaan laskea, jolloin renkaan kosketusala kasvaa ja se käyttäytyy telan tavoin.
Kokeita on tehty 18 tuuman renkailla ja näyttelyyn saatiin ensimmäinen 38 tuuman rengas. Hyvältä näyttää, mutta on ennen aikaista sanoa, tuleeko rengas koskaan markkinoille. Ei ainakaan viiteen vuoteen, toteaa tuotekehitysjohtaja Hans-Ulrich Klose Mitakselta.
Agrotop palkittiin torjunta-aineiden annostelulaitteesta, joka estää roiskeet ruiskua täytettäessä. Kannun tulee erikoiskorkki ja ruiskuun puolestaan vastakappale, johon kannun saa helposti kiinni. Pesuyhde kuluu pakettiin.
Torjunta-aine voidaan annostella tarkasti, kunhan kannu on läpinäkyvää muovia. Vajaa kannu voidaan irrottaa turvallisesti ja tyhjä kannu pestä.
Paketin hinta on parinsadan euron luokkaa, toteaa vientijohtaja Joachim Herfort Agrotopilta.
John Deeren kiinteistötraktoria voidaan siirtää painonapilla traktorin takaa, mikä helpottaa työkoneen asennusta. Lisälaite sopii vain hydrauliikkavetoisiin koneisiin eikä ole tulossa maataloustraktoreihin.
Fendtin osastolla on 700-sarjan Variosta räätälöity testitraktori, X-konsepti. Moottorin ja voimansiirron väliin on lisätty 130 kilowatin sähkögeneraattori, joka tuottaa 700 voltin tasavirtaa työkoneille.
Claas puolestaan asensi kaksi herkkäliikkeistä läpyskää isoihin puimureihin. Läpyskät aistivat tuulta ja rinteen suuntaa, jolloin silputtu olki saadaan leviämään tasaisesti koko puintileveydelle.
Valtra testaa biokaasua traktoreissa ja New Holland tekee samoin. Osastolla on testitraktori, johon on asennettu seitsemän kaasupulloa. Ohjaamon pulleat takatolpat kätkevät kaksi kaasupuolloa.
Kaasua riittää 50 öljylitraa vastaavasti ja varalla on 15 litran öljysäiliö, jolla pääsee kotiin.
Biokaasuvoimalat ovat tähän saakka olleet isoja, usean sadan kilowatin laitoksia. Kysyntää on myös pienille voimaloille. Saksassa on jo muutama sata omakotitaloille räätälöityä laitteistoa.
Yleensä moottori tuottaa sähköä muutaman talon yhteiskäytössä. Kaasu ostetaan lähiseudun biokaasulaitokselta. Syntyvä lämpö käytetään itse ja osa sähköstä.
Loppu myydään, toteaa myyntipäällikkö Sven Wigert Motortechilta.
Wigert esittelee Motortechin uutta pienille biokaasumoottoreille räätälöityä ohjausjärjestelmää.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
