Kananmunien tuottajahinta nousussa – yllättävä hintaero luomun ja tavanomaisen välillä
Vuonna 2024 sekä kananmunien kulutuksen että tuotannon ennakoidaan hieman kasvavan. Omavaraisuusaste nousisi silloin 118 prosenttiin tänä vuonna.
Kananmunien kuluttajahinta on pysynyt vakaana vuoden 2022 nousun jälkeen, selviää Luken Maa- ja elintarviketalouden suhdannekatsauksesta. Kuva: Markku VuorikariKananmunien tuottajahinta jatkaa tasaista nousuaan. Luken tilaston mukaan A- ja B-luokan munien keskimääräinen munien hinta nousi huhtikuussa 1,55 euroon kilolta. Eniten nousi A-luokan ulkomunien hinta, peräti 1,71 euroon kilolta. Myös A-luokan luomumunien hinnassa nähtiin iso hintahyppäys 2,61 euroon kilolta.
Kananmunien kuluttajahinta on pysynyt vakaana vuoden 2022 nousun jälkeen, selviää Luken Maa- ja elintarviketalouden suhdannekatsauksesta. Päivittäistavarakaupassa kananmunien myynnin arvo nousi viime vuonna 179 miljoonaan euroon (+10 prosenttia), vaikka kuluttajahinta laski keskimäärin 0,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Vuonna 2023 Suomessa tuotettiin kananmunia 1,2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Kananmunien tuotannon omavaraisuusaste oli viime vuonna 117 prosenttia, ja sen arvioidaan nousevat hieman tänä vuonna. Omavaraisuuden ylittävä osuus eli 17 prosenttia meni vientiin. Se on vähemmän, kuin sitä edellisenä vuonna, mutta euromääräinen viennin arvo nousi parempien hintojen myötä.
Vuonna 2023 Suomessa tuotettiin kananmunia 1,2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Siipikarjan hengitystietulehdus (IB-virus) vaikeutti ja vähensi tuotantoa. Vuonna 2023 kananmunia tuotettiin kaikkiaan reilu 76,2 miljoonaa kiloa.
Vuonna 2024 sekä kananmunien kulutuksen että tuotannon ennakoidaan hieman kasvavan. IB-viruksen vaikutuksen tuotantoon ennakoidaan laantuvan ja kanamäärän ennustetaan hieman kasvavan 3,9 miljoonasta kanasta noin neljään miljoonaan. Omavaraisuusaste nousisi silloin 118 prosenttiin tänä vuonna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


