Mepit haluavat 8 tunnin rajan eläinkuljetuksiin
Poikkeuksen säännöstä voisi saada pitkien etäisyyksien tai hankalien tieyhteyksien perusteella. Mietintö ei vielä kuitenkin muuta lainsäädäntöä.STRASBOURG (MT)
EU-parlamentti haluaa teuraseläinten kuljetuksille 8 tunnin enimmäisrajan. Poikkeuksen säännöstä voisi kuitenkin saada pitkien etäisyyksien tai hankalien tieyhteyksien perusteella.
”Eläimiä kuljetetaan EU:ssa sietämättömissä oloissa. Pitkät kuljetukset tuovat myös isoja kustannuksia”, asiaa koskevan oma-aloitemietinnön esitellyt puolalaismeppi Janusz Wojciechowski perusteli keskiviikkona Strasbourgissa.
Mietintö ei vielä muuta lainsäädäntöä, mutta Wojciechowski uskoo, että EU-komission on nyt pakko tulla ulos varsinaisella lainsäädäntöesityksellä. Komissio on vastustanut uutta aikarajaa, koska nykyisiäkään eläinkuljetusmääräyksiä ei kaikissa EU-maissa noudateta kunnolla.
Kokoomuksen Petri Sarvamaa on tyytyväinen mietintöön ja erityisesti siihen, että hänen esittämänsä muutokset huonon tieverkon ja syrjäisten olosuhteiden huomioonottamisesta hyväksyttiin.
Keskustan Riikka Manner ja RKP:n Nils Torvalds vastustivat esitystä, koska heidän mielestään poikkeukset eivät riitä varmistamaan, etteivät suomalaistuottajat kärsi tiukemmasta aikarajasta.
”Kaiken taustalla on oikeastaan hullun lehmän tauti –skandaali, jonka takia paikallisten pienteurastamoiden toiminta tehtiin mahdottomaksi”, Torvalds muistuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
