ETT: Villisianruhoja tuodaan ASF-riskistä piittaamatta
Afrikkalainen sikarutto (ASF) leviää Virossa, mutta suomalaiset tekevät sinne edelleen metsästysmatkoja. Eläintautien torjuntayhdistys kaipaa sekä metsästäjiltä että sikaväeltä vastuuta ja valppautta, jotta vakava sikatauti saadaan pidettyä pois Suomesta.Eläintautien torjuntayhdistys ETT on erittäin huolissaan Viroon suuntautuvista metsästysmatkoista, jotka ovat edelleen suosittuja maan villisoissa leviävästä afrikkalaisesta sikarutosta (ASF) huolimatta.
Yhdistyksen mukaan Virossa saaliksi saatuja villisian ruhoja tuodaan edelleen Suomeen.
”Vaatii ymmärrystä ja erityisesti vastuullisuutta metsästäjiltä, valppautta sikaväeltä sekä hyvää yhteistyötä näiden kesken, jotta pystymme pitämään viruksen loitolla sekä tuotanto -että villisioistamme.”
Suomalainen sikaketju on sopinut, että sikojen kanssa työskentelevät metsästystä harrastavat henkilöt eivät toistaiseksi osallistu villisikajahteihin.
Viron villisioissa ASF-tapauksia raportoidaan viikoittain, ETT kertoo. Tapauksia on löydetty muun muassa Itä-Virosta läheltä Suomenlahtea.
Epäselvää on, onko virus tullut villisikoihin etelästä ihmisen tuomana vai idästä Venäjältä villisikojen mukana. Jos virus on levinnyt Venäjältä, riski sen kulkeutumiselle Suomen kaakkoisrajan villisikoihin erittäin merkittävä, ETT painottaa.
Ruhoja ei pidä käsitellä lähellä sikalaa
Villisianruho käsitellään, nyljetään ja paloitellaan usein metsästysseuran lahtivajassa ja teurasjätteet hävitetään hautaamalla ne maahan. Tämä toiminta on ETT:n mukaan nyt arvioitava uudelleen, ja metsästäjien on terästettävä ASF:n torjuntaa.
Jos käsitelty villisika erittäisi ASF-virusta, se voisi säilyä teurasjätteissä pitkään tartuntakykyisenä. Tämä on syytä ottaa huomioon etenkin silloin, jos lahtivaja tai teurastuspaikka on lähellä sikalaa tai lahtivajan käyttäjillä on kontakteja sikaloihin, ETT muistuttaa.
Sikojen ja villisikojen lisäksi ASF kykenee leviämään muun muassa metsästysmuistojen ja lihan mukana.
Virusta on muun muassa Venäjällä löydetty lihatuotteista. Vaikka lihatuotteiden tuominen Venäjältä on kielletty niitä kulkeutuu Suomeen jatkuvasti matkailijoiden ja rekkamiesten mukana. Tämän seurauksena erityisesti Kaakkois-Suomi on ETT:n mukaan ASF-riskialuetta.
http://riista.fi/wp-content/uploads/2014/09/Afrikkalainen_sikarutto_Baltia_fi.pdf
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

