Raisio jakaa osinkoja tulostaan enemmän – muhkea kassa sietää ylimitoituksen
Muhkea kassa sietää ylimitoitetut osingot, kun varoja on kertynyt yrityskaupoista kuten viime syksyn naudanrehujen myynnistä.Elintarvikekonserni Raision hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle 16 sentin osinkoa osakkeelta, mikä on enemmän kuin osakekohtainen 12 sentin tulos viime vuodelta on.
Osinkoehdotus on silti sentin vähemmän kuin vuoden 2017 tuloksesta maksettiin. Voittovarojen tilillä on reilut sata miljoonaa euroa muun muassa aiempien yrityskauppojen peruja. Siitä osinkoihin kuluu runsaat 25 miljoonaa euroa.
Raisio julkaisi tilinpäätöstiedotteen tiistaina aamulla. Konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto supistui runsaat kaksi prosenttia 228 miljoonaa euroon ja vertailukelpoinen liiketulos jäi yli 10 miljoonaa euroa edellisvuotta heikommaksi 25,6 miljoonaan euroon.
Tase pysyi kuitenkin vahvana osin siksi, että viime vuonna Raisio myi naudanrehujen liiketoiminnan Lantmännen Agrolle. Omavaraisuusaste nousi 81,7 prosenttiin.
Yhtiön liikevaihdosta yli kolmannes tulee kotimaasta, yli neljännes Englannista ja loput muualta Euroopasta.
Suomen poikkeuksellisen heikko sato nosti viljojen hintoja jopa 60 prosenttia, mikä heikensi kannattavuutta vuoden lopulla. Viljan kallistuminen on viety saman tien myyntihintoihin.
Merkittävin tuoteuutuus oli syksyllä lanseerattu Elovena Muru Kaurajauhis.
Naudanrehujen myynnin jälkeen Raisio uudisti organisaationsa ja entisen Agrosta jäljelle jääneitä toimia hoitaa nyt Raisioaqua.
Aquan osuus konsernin liikevaihdosta on kuitenkin vaatimaton ja tulos painui tappiolliseksi, kun Venäjä kielsi kalanrehujen tuonnin.
Entinen brändit -liiketoimintayksikköön on nyt terveelliset elintarvikkeet, jonka liikevaihto pysytteli ennallaan 201 miljoonassa eurossa ja liiketulosta kertyi 29,8 miljoonaa euroa ja 14,8 prosenttia liikevaihdosta.
Raision toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi toteaa katsauksessa, että "nyt yhtiöllä on selkeä fokus, jonka mukaisesti keskitytään terveelliseen ruokaan".
"Vuonna 2019 Raisio keskittyy ydinliiketoimintansa kasvun ja kannattavuuden turvaamiseen", tulostiedotteessa linjataan. Kasvua haetaan sekä omista yksiköistä että yrityskaupoista.
Liikevaihdon odotetaan kasvavan viime vuoden 228 miljoonasta ja liiketuloksen ylittävän 10 prosenttia (11,2 prosenttia 2018).
Raision palveluksessa oli vuoden vaihteessa 335 henkilöä (vuosi sitten 342).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

