Kylmä sää viivyttää peltotöitä – video: "Ei varmaan miesmuistiin näin karua keliä"
Pakkasyöt vioittivat paikoin kasvustoja toukokuussa. Säilörehunkorjuu viivästyy ja sato jää välttäväksi.Kylmä sää on hidastanut viljelykasvien kasvua ja paikoin vioittanut viljojen oraita, taimettuneita perunakasvustoja ja öljykasveja sekä kukkivia marja- ja omenakasvustoja.
Toukokuussa sateet ovat olleet vähäisiä koko maassa. Kuivuudesta johtuen kevätviljojen ja -öljykasvien orastuminen on ollut epätasaista viimeisimpänä kylvetyillä lohkoilla, kerrotaan Pro Agrian kasvutilannekatsauksessa.
Kasvukausi on Etelä- ja Keski-Suomessa viikon ja Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa kaksi viikkoa jäljessä tavanomaisesta aikataulusta.
Kevätviljojen kylvöt on Etelä-Suomessa tehty, mutta Pohjois-Pohjanmaalla ja sitä pohjoisempana kylvetään parhaillaan tai viimeistellään kevätviljojen kylvöjä.
Maan pohjoisosissa kylmä sää on hidastanut roudan sulamista ja peltojen kuivumista kylvökuntoon.
Kevätviljat ovat orastuneet tyydyttävästi suuressa osassa maata.
Vähäsateisimmilla alueilla Etelä-Suomessa oraat ovat jo alkaneet kärsiä kuivuudesta. Kevätviljapelloilla alkavat olla rikkakasviruiskutukset ajankohtaisia. Kasvitautien ja tuholaisten torjuntatarve on yleisesti pieni.
Kevätrypsin ja -rapsin kylvöt saatiin päätökseen viime viikolla, ja aikaisimmat kylvökset ovat taimettuneet tyydyttävästi.
Viileä sää ja kuivuus ovat hidastaneet syysviljojen kasvua, ja kasvustot ovat paikoin huonokuntoisia.
Ensimmäiset juurikkaat kylvettiin ennen vappua ja täydellä teholla kylvöt käynnistyivät toukokuun alussa. Juurikkaat ovat näillä pelloilla taimettuneet ja ensimmäinen rikkakasvien torjunta on jo tehty.
Pakkasyöt ja alhaiset päivälämpötilat ovat hidastaneet nurmien ja laidunten kasvua. Nurmet ovat myös alkaneet kärsiä kuivuudesta Etelä-Suomessa.
Parhaimmassa kasvussa olevat nurmet löytyvät Savosta ja Pohjois-Karjalasta.
Säilörehun korjuun arvioidaan käynnistyvän Etelä-Suomessa viikon kuluessa, Väli-Suomessa juhannusviikolla ja Pohjois-Suomessa vasta juhannuksen jälkeen.
Säilörehusadon määrä arvioidaan välttäväksi ja laatu tyydyttäväksi.
Turunmaan saaristossa nostettiin ensimmäiset varhaisperunat viime viikolla. Varsinaisen pääsadon arvioidaan alkavan kahden viikon kuluessa. Kylmät säät ovat hidastaneet perunan kasvua koko maassa.
Kesäperunan istutukset on saatu päätökseen lähes koko maassa. Myös varastoperunan istutukset ovat päättymässä tällä viikolla.
Etelä-Suomessa mansikan kukinta on runsaimmillaan harson alla ja avomaallakin kukinta on alkamassa. Tänä vuonna mansikkakasvustojen kasvuerot maan eri osien välillä ovat tavanomaista suuremmat.
Harsolla suojatuista kasvustoista odotetaan päästävän korjaamaan satoa juhannusviikolla.
Ahvenanmaalla kolmannes kesä- ja syysomenalajikkeiden kukista on avautunut. Myös talviomenalajikkeiden kukinta on alkanut.
Varsinais-Suomen ja Uudenmaan omenatarhoissa kukinta on ehtinyt hieman pidemmälle.
Marja- ja omenakasvustojen satonäkymiä heikentää kylmästä säästä johtuva pölyttäjien vähäinen määrä.
Yöpakkaset ovat viivästyttäneet vihannesten istutuksia ja kylvötöiden etenemistä.
Viileistä säistä huolimatta varhaiskerä- ja kukkakaalin, rapean keräsalaatin ja nippusipulin satokauden odotetaan käynnistyvän pian.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


