Sula maa estänyt kalkin levityksen etelässä
Roudan puute on estänyt peltojen kalkitusta Etelä-Suomessa. Etelän savialueet eivät ehtineet routaantua, koska nopeasti paksuntunut lumipeite on suojannut maata.Pohjoisessa levitykset ovat edenneet normaalitahtiin, kun pakkasta oli jo maan ollessa paljaana.
”Salpausselän eteläpuolella maa on edelleen pehmeätä. Pohjanmaalla päästiin liikkeelle jo vuoden lopulla”, myyntipäällikkö Timo Kanerva Nordkalkista kertoo.
Kanerva arvioi, että jos sää etelässä nyt märän lumen jälkeen pakastuu, saadaan kalkitukset vielä Etelä-Suomessakin tehtyä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

