Rehukaupan kilpailutus ontuu – sianlihantuottaja kokee A-Rehun määräävän yhden tuotteen käytön perusteella toisen tuotteen hinnan
Tuottaja sai A-Rehulta ilmoituksen, että koska ostat rehuja myös Hankkijalta, niin A-Rehu nostaa sinulle hintojaan.
Korkeiden kustannusten aikaan hankintojen kilpailuttaminen on erityisen tärkeää. Kilpailutuksella voi kuitenkin olla yllättäviä seurauksia. Kuva ei liity kyseiseen tapaukseen. Kuva: Pasi LeinoA-Rehu on syksyn aikana nostanut rehujen hintoja sellaisille tuottajille, jotka ostavat rehuja myös muilta valmistajilta. Näin kertoo asian arkaluonteisuuden takia nimettömänä pysyvä sianlihantuottaja.
Atrialainen tuottaja ostaa liemirehua Atria-konserniin kuuluvalta A-Rehulta ja kuivarehua Hankkijalta.
Syksyllä hän sai A-Rehulta ilmoituksen, että koska ostat rehuja myös Hankkijalta, niin A-Rehu nostaa liemirehun myyntihintaa neljä euroa tonnilta.
Myöhemmin tuli toinen kolmen euron lisäkorotus loppuvuodelle.
Ilmoitukset on annettu puhelimitse. Tuottaja tietää ainakin muutaman muun tilallisen saaneen samanlaisen ilmoituksen tänä syksynä.
Seitsemän euron korotus kertautuu vuodessa suureksi summaksi, kun päiväkulutus on tuhansia kiloja.
Maatilojen taloustilanne on vaikea satomenetysten ja poikkeuksellisen kovan kustannusnousun takia. Etenkin nyt on todella tärkeää, että viljelijä yrittää kilpailuttaa ostopanokset eri myyjien välillä tarkkaan.
Tuottajaa ihmetyttää kuinka A-Rehu osuustoiminnallisena yhtiönä voi toimia näin. Hän katsoo, että yhtiö pitää nyt kaksihintajärjestelmää jäsenilleen.
Osuuskunnassa hinnat pitäisi olla jokaiselle jäsenelle tasapuoliset riippumatta ostaako jäsen myös jonkin toisen firman tuotteita, tuottaja sanoo.
"Ei A-Rehu saisi yhden tuotteen käytön perusteella määrätä toisen tuotteen hintaa."
Hän kertoo aiemminkin kilpailuttaneensa ja ostaneensa rehuja useilta eri valmistajilta. Aiemmin sillä ei ollut vaikutusta A-Rehun hintoihin, vaan muutos tuli tänä syksynä täysin yllätyksenä.
A-Rehun toimitusjohtaja Reijo Flink harmittelee, että tuotantopanosten hinnat ovat rajussa nousussa.
"On totta, että nykyisessä markkinatilanteessa viljan ja raaka-aineiden hintojen noustessa olemme joutuneet korottamaan myös rehujemme hintoja", Flink sanoo sähköpostivastauksessaan Maaseudun Tulevaisuudelle.
"Meidän toimintaperiaatteemme on se, että riippumatta tuottajan teurastamokumppanuudesta hinnoittelemme samanlaiset asiakkuudet samalla tavalla."
"A-Rehu on itsenäinen toimija ja tekee omat hinnoitteluratkaisut omista lähtökohdistaan. Näin turbulenssissa toimintaympäristössä tuottajan kaupankäynnin tai rehusopimuksen tekohetkellä voi olla merkittävä vaikutus kulloiseenkin rehukaupan hintaan."
Flink korostaa, että kasvuhakuisena ja tuottajaomisteisena yrityksenä A-Rehu pyrkii tekemään hinnoittelun niin, että se tuottaa asiakkaille mahdollisimman kilpailukykyisen ja hyvän kumppanuuden.
Viime vuoden lopussa kerrottiin Hankkijan rehukaupassaan tekemästä tuotteiden toisiinsa kytkennöistä.
Tuolloin Hankkijalta mäskiä ostanutta tuottajaa kehotettiin ostamaan yhtiöltä muitakin rehuja, jotta mäskitoimitukset jatkuisivat. Taustalla vaikutti panimoiden mäskimäärien pienentyminen eli niukkuus tarjonnassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
