Kyytöt ja poliisi ilmestyivät hääjuhlaan Espoossa – sulhanen IS:lle: “Ajattelin, että onkohan joukossamme murhamies”
Kyyttölauma saatiin lopulta takaisin aitaukseensa.Espoossa järjestettyihin häihin saapui harvinaisia kuokkavieraita perjantaina, kun hääpaikan läheisyydessä laiduntava kyyttölauma karkasi aitauksestaan. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Lehti kertoo, että juhlaväki oli huomannut jonkun osoittelevan pihalle. Pian paikalle saapui myös poliisi.
"Ajattelin, että onkohan joukossamme murhamies", lehden tavoittama sulhanen kertoo.
Kyyttöjen käynnin jäljiltä juhlapaikan piha oli sulhasen mukaan aivan täynnä lehmänlantaa. Morsian sen sijaan ei ollut huomannut kyyttöjen vierailua lainkaan.
"Minua vain nauratti, onhan tämä huvittavaa. Haittaa tästä ei ollut, vaan pikemminkin riemastuttava kokemus", morsian naurahtaa IS:n haastattelussa.
Lehmiä jahdattiin ainakin tunnin verran. Lopulta kyytöt pääsivät turvallisesti takaisin aitaukseensa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

