EU vie Venäjän sianlihan tuontikiellon WTO:n ratkaistavaksi
Maatalouskomissaari Dacian Ciolosin mukaan tuontikielto on aiheuttanut EU:n sianlihantuottajille jo 580 miljoonan euron vahingot menetettyinä vientituloina.BRYSSEL (MT)
EU on pyytänyt Maailman kauppajärjestöä WTO:ta ratkaisemaan EU:n ja Venäjän välisen kiistan sianlihan tuonnista.
Venäjä kielsi sianlihan tuonnin EU:sta tammikuun lopulla, kun Liettuasta ja Puolasta löytyi 4 villisikaa, joilla todettiin Afrikkalainen sikarutto.
Kuukausia jatkuneissa neuvotteluissa EU on yrittänyt saada tuonnin avatuksi puhtaiksi todetuista jäsenmaista.
”Venäjän tuontikielto on suhteeton, syrjivä, eikä se perustu tieteeseen. Se rikkoo kansainvälisen kaupan sääntöjä, joten EU:lla ei ole muuta mahdollisuutta kuin viedä asia WTO-paneelin ratkaistavaksi”, kauppakomissaari Karel De Gucht perustelee.
Maatalouskomissaari Dacian Ciolosin mukaan tuontikielto on aiheuttanut EU:n sianlihantuottajille jo 580 miljoonan euron vahingot menetettyinä vientituloina.
EU:n mukaan Venäjä hyväksyy sianlihan tuonnin paljon pahemmilta epidemia-alueilta samaan aikaan, kun se kieltää sen puhtaiksi todetuista EU-maista. Afrikkalaista sikaruttoa on esiintynyt Venäjällä vuodesta 2007 lähtien ainakin 400 sikalassa.
Ratkaisun saaminen WTO-paneelista voi kestää pitkään. Jos Venäjän toiminta todetaan kauppajärjestön sääntöjen vastaiseksi, voidaan sille langettaa isot sakot.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

