Typpilannoitteiden kisa kiihtyy maailmalla
Kiina alensi urean vientitullin neljäsosaan kesken kuumimman lannoitesesongin. Maa tuottaa ureaa reippaasti yli oman tarpeen ja ylijäämille kaivataan ulospääsytietä. Samalla saatetaan polkea maailmanmarkkinahintoja.Lontoolainen Integer Research -yhtiö kertoi tulossa olevasta Kiinan ureantuotantoon keskittyvästä raportista maanantaina.
Esimaistiaisia tarjottiin kertomalla kiinalaisten päätöksestä alentaa urean vientimaksua. Asia on jäänyt maailmalla vähälle huomiolle, vaikka Kiinan talousministeriö tiedotti asiasta tiettävästi jo joulukuun puolivälissä ja tullit laskivat vuoden vaihteessa.
Kiina nosti urean vientitullin 77 prosenttiin ja 40 juaniin lokakuussa, kun lannoitekaupassa siirryttiin huippusesonkiin. Korkeaa tullia piti periä ensi kesään saakka. Toisin kävi. Vuoden alussa tulli laskettiin 15 prosenttiin ja 40 juaniin tonnilta, karkeasti neljäsosaan aiemmasta.
Ureapäätös kiristää kilpailua lannoitemarkkinoilla ja saattaa alentaa typpilannoitteiden hintaa, arvioi toimitusjohtaja Oliver Hatfield Integeriltä.
Hatfieldin mukaan Kiinassa tuotetaan tänä vuonna ehkä 20 miljoonaa tonnia ureaa yli oman tarpeen. Sille pitäisi löytää ulospääsytie. Ylijäämä on samaa suuruusluokkaa Euroopan typpilannoiteostojen kanssa.
Kiina on tuottanut ureaa yli oman tarpeen pitkään. Maan hiili- ja kaasuyhtiöt investoivat ureaan, jonka valmistaminen on edullista, kun se kytketään osaksi energiantuotantoa.
EU:n perimät lannoitetullit päätyvät puolestaan WTO:n syyniin. Venäjä kanteli maanantaina vapaakauppajärjestölle, kun se katsoi EU:n käyttävät sopimusten vastaisia keinoja estääkseen venäläisen ammoniumnitraatin pääsyä sisämarkkinoille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
