Kirsikka viihtyy Keski-Suomessa
Eija Tommola esittelee perennapihan harvinaisuutta, Isoritarinkannusta. Marita Waenerberg Kuva: Viestilehtien arkistoLEIVONMÄKI (MT)
Tommolan tila on Suomen ainoita tiloja, joilla viljellään makeaa kirsikkaa peltomittakaavassa.
Makea kirsikka on täysin eri asia kuin hapan kirsikka, kertoo isäntä Simo Tommola.
”Makeaa kirsikkaa myydään yleensä toreilla syötäväksi sellaisenaan. Se ei sovellu säilömiseen, kuten hapan kirsikka.”
Taimistoviljelijät ry kävi tutustumassa Tommolan tilan kirsikkapuihin viime torstaina.
Tommolan tila sijaitsee korkean mäen laella, 200 metriä merenpinnasta. Aidattu kirsikkatarha kasvaa aurinkoisessa rinteessä.
”Korkeus takaa meille hyvän pienilmaston. Kesällä on lämmintä ja talvella paljon lunta”, Tommola kertoo. Paksu lumipeite auttaa kirsikkapuita talvehtimaan.
Menestyäkseen näinkin pohjoisessa kirsikka tarvitsee lämpimän kasvupaikan. Tommolassa kirsikat kasvavat kääpiöivissä rungoissa. Isäntä pitää sitä osasyynä hyvään talvehtimiseen.
Ensimmäiset taimet istutettiin kymmenisen vuotta sitten. Puurivien väleissä kasvoi aluksi mansikkaa, josta saatiin satoa ennen kirsikoita. Nyt mansikkapenkit ovat heinittyneet. Osa on vaihdettu perennojen emotaimiin.
”Olen kyllästynyt jo mansikoihin, kun tuli niitä 20 vuotta viljeltyä, mutta kirsikoihin en vielä ole kyllästynyt”, isäntä kertoo ja nappaa samalla suuhunsa kypsiä kirsikoita suoraan puusta.
Kirsikoista ei ole tulossa huippusatoa, mutta ei huonoakaan. Sato kypsyy hieman tavanomaista myöhemmin viileän sään takia.
Vettä on tullut Leivonmäelläkin runsaasti. Osa kirsikoista on kypsyttyään halkeillut liian veden takia.
Toisaalta raakileet ovat suuria, kun ne ovat saaneet vettä, Tommola toteaa. Tarhassa on tippukastelujärjestelmä, mutta sitä ei ole tarvinnut käyttää.
Makea kirsikka kypsyy runsaat kaksi viikkoa aikaisemmin kuin hapan kirsikka. Aikaisimmat lajikkeet on Tommolassa poimittu jo heinäkuun alussa.
Kirsikkatarhassa kasvaa noin viittätoista eri lajiketta, joista valtaosa on makeaa kirsikkaa. ”Tarhassa on oltava eri lajikkeita, jotta kukat pölyttyvät.”
Tommola on löytänyt Leivonmäen korkeudella menestyvät kirsikkalajikkeet kokeilemalla. Suuri osa lajikkeista on virolaisia.
Tommolan kirsikat myydään suoraan tilalta joko asiakkaille tai torikauppiaille. Tänä kesänä tilalla on ensi kertaa myös kirsikoiden itsepoimintaa.
Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtajan Hannu Salon mukaan makeaa kirsikkaa viljellään Suomessa ammattimaisesti hyvin vähän.
”Laajempaa viljelyä on vain muutamilla tiloilla Ahvenanmaalla.”
Makean kirsikan ongelma on talvehtiminen. Puut kuolevat helposti pelto-olosuhteissa. Niiden kasvupaikan on oltava lämmin. Hapanta kirsikkaa on puolestaan viljelty Suomessa jo kauan kotipihoilla.
Omenan jälkeen hedelmäpuista tuotetaan eniten kotimaista päärynää. Sitä riittää myyntiin kauppoihin asti.
SAARA NIKKARI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
