Porokiistat voidaan välttää puhumalla
Simossa on opittu, että molemminpuolinen arvostus auttaa selviytymään maanviljelyksen ja poronhoidon hankauspisteistä.
Maanviljelijä Antti Jäärni ja paliskunnan poromiehet ovat tehneet hyvässä yhteishengessä töitä ongelmaporojen poistossa Jäärnin maitotilan pelloilta Simon Jokikylässä. 16.1.2012 Simo. Kuva Pekka Fali. Kuva: Pekka FaliSIMO (MT) ”Puhumalla ja neuvottelemalla asiat ratkeavat. Eivät nyrkkiä heiluttamalla”, sanoo maitotilallinen Antti Jäärni Simosta.
Myös poronhoidon ja maanviljelyksen törmäyskohdista on mahdollista päästä läpi ilman naapurisovun rikkoutumista.
Jäärni tarttui poropulmiin nelisen vuotta sitten, kun tuli valituksi porovahinkoja arvioivaan lautakuntaan.
”Menin paliskunnan syyskokoukseen ja sain kertoa siellä omia näkemyksiäni. Vastaanotto oli hyvä. Asioita käytiin läpi sopuisassa hengessä.”
Kun ongelmiin tartuttiin toden teolla, pahimmin asutuksen tuntumassa viihtyneet porot pantiin teuraiksi. Isosydänmaan paliskunnan poroisäntä Hannu Krupula sanoo, että häiriköintiin taipuvaisia poroja oli karsittu aikaisemminkin, mutta nyt se on asetettu vielä tärkeämmäksi valinnan perusteeksi.
”Meitä on täällä niin vähän, ettei meidän kannata ruveta keskenämme tappelemaan”, Jäärni ja Krupula toteavat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
