Virikehäkkimunien tuotanto lähtenyt nopeaan laskuun, satoennusteita on korjattu alaspäin EU-alueella
Maidon keskihinta EU-maissa nousi heinäkuussa yli 50 sentin. Maissin satoennuste EU-alueella on romahtanut kuivuuden takia.
Kananmunien virikehäkkituotanto on supistunut nopeasti, mutta lattiatuotanto kasvanut vielä nopeammin, kertoo Kantar TNS Agri. Kuva: Sanne KatainenKananmunien tuotannon ennustetaan laskevan vuoden toisella puoliskolla jopa neljä prosenttia eli noin 1,6 miljoonaa kiloa.
Vaikka haudonnat ovat pysytelleet kohtalaisen tasaisina, kanoja on otettu pois tuotannosta reippaasti etuajassa. Keskimääräinen muninta-aika on ollut jopa kuukauden lyhyempi viime vuosiin verrattuna.
Etuajassa poistettujen kanojen tilalle ei ainakaan vielä ole haudottu uusia tilalle täysimääräisesti. Tiedot selviävät Kantar TNS Agrin viime viikolla julkaisemasta kananmunamarkkinakatsauksesta.
Vuoden ensimmäisellä puoliskolla kananmunien kokonaistuotanto pakkaamoille oli samalla tasolla kuin edellisvuonna.
Virikehäkkituotanto on supistunut nopeasti, mutta lattiatuotanto on kasvanut suhteellisesti vielä nopeammin, kun kaupat ovat vähentäneet virikehäkkimunien ostoa.
Pelkästään tammi‒kesäkuussa viriketuotanto on pudonnut neljänneksen, eli 4,5 miljoonaa kiloa. Samaan aikaan lattiatuotanto on kasvanut 4,3 miljoonalla kilolla ja luomu lähes puolella miljoonalla kilolla.
Kananmunien kulutus on laskussa. Tammi‒kesäkuussa kokonaiskulutus oli kolme prosenttia edellisvuotta pienempää ja kuorimunien yli viisi prosenttia.
Tällä hetkellä syksylle ennustetaan hieman alkuvuotta parempaa menekkiä, mutta kananmunien saatavuuden heikentyessä voi kulutuskin laskea samaa vauhtia kuin alkuvuodesta.
Kulutuksen alenemaan vaikuttaa moni asia samaan aikaan, Kantar TNS Agrin raportissa kerrotaan.
Koko Euroopan laajuisesti ensimmäisen koronavuoden jälkeinen kuluttajakäytöksen muutos on vaikuttanut munien syöntiin. Peruskotiruokien ääreltä on siirrytty jälleen ravintoloihin ja kotona entistä enemmän valmisruokiin.
Samaan aikaan kananmunien kuluttajahinta on kaupoissa noussut yli 30 prosenttia, kun elintarvikkeet keskimäärin ovat nousseet 10 prosenttia. Korkeampi hinta yleensä vähentää kysyntää.
Hinnan nousuun vaikuttaa myös se, että edullisimpia eli virikehäkkikananmunia on kaupoissa ahkerasti poistettu valikoimista. Kuluttajakäyttäytyminen, hinta ja valinnanvaran supistuminen yhdessä rokottavat siis kananmunien menekkiä, Kantarin raportti summaa.
Vuonna 2020 kananmunien kulutus oli koronan johdosta ennätyslukemissa. Vuonna 2021 kulutus laski ennätysvuodesta, mutta vuoteen 2019 verrattuna kokonaiskulutus oli kuitenkin 2,7 prosenttia suurempaa.
Tuotantoennuste kuluvalle vuodelle on tällä hetkellä 77,1 miljoonaa kiloa ja kulutusennuste 67 miljoonaa kiloa. Tuotanto laskisi kaksi prosenttia viime vuodesta ja olisi samansuuruinen kuin vuonna 2020. Kulutus laskisi 1,5 prosenttia ja olisi edelleen suurempaa kuin vuonna 2019.
Kananmunien omavaraisuusasteen ennustetaan olevan 115 prosenttia. Viime vuonna se oli 116 prosenttia.
Maidon keskihinta EU-maissa nousi heinäkuussa yli 50 senttiin kilolta, 50,33 senttiin. EU:n tilastoista ei löydy yhtä korkeaa keskihintaa aiemmilta vuosilta. Kesäkuussa hinta oli 49,44 senttiä.
Nousuvauhti on kuitenkin hidastunut kevään jälkeen. Kun maalis–kesäkuussa hinta nousi 3‒5 prosenttia kuukaudessa, oli heinäkuussa ennakkotietojen mukaan nousua 1,8 prosenttia.
Suomessa EU:n tilaston mukaan heinäkuussa keskimääräinen hinta oli 47,10 senttiä kilolta. Valiolaisten osuuskuntien on kuitenkin kerrottu nostaneen hintansa jo yli 50 senttiin.
Meijereiden välillä on hinnoissa eroja, ja ne ovat vaitonaisia kertomaan hintojaan julkisuuteen tarkemmin. Joissain EU-maissa yritykset ilmoittavat hintojaan avoimesti verkkosivuillaan.
Hollannissa maidosta maksettiin heinäkuussa 60 senttiä kilolta ja Belgiassa lähes 62 senttiä. Ruotsissa hinta oli 52,40 senttiä.
Vehnän syyskuun pörssihinta pysytteli viime viikolla 340 euron tuntumassa Euronext-viljapörssissä. Markkinoilla odotetaan sadonkorjuun valmistumisen hiukan laskevan hintoja. Joulukuun vehnänoteeraus oli perjantai-iltapäivästä noin 327 euroa tonnilta ja ensi toukokuulle futuurihinta oli 323 euroa.
Sadonkorjuun edetessä määrien ohella tarkempaa tietoa alkaa lähiviikkoina tulla myös sadon laadusta Euroopassa.
Rapsille niin marraskuun kuin ensi vuoden helmi- ja toukokuun futuurit olivat perjantaina kaikki noin 656 euroa tonnilta.
Maissin marraskuun noteeraus ylitti viime viikolla 330 euroa. Maissin hinta laski heinäkuussa, mutta uudet Euroopan satoarviot ovat nostaneet sen hintaa.
Maissin satoennuste EU-alueella on romahtanut kuivuuden seurauksena reiluun 55 miljoonaan tonniin, mikä olisi toteutuessaan pienin sato sitten vuoden 2007, kertoi Vilja-alan yhteistyöryhmä (Vyr) Strategie grainsin tietojen pohjalta.
Samalla maissin tuonti Ukrainasta Eurooppaan on edelleen takkuista.
Myös vehnän ja ohran tuotantoennusteet ovat Euroopassa pienentyneet ja jäävät alle viiden vuoden keskiarvon.
Viime viikkojen hintamuutokset ovat kannustaneet kotieläintuottajia siirtymään maissirehusta ohraan ja vehnään, Vyr kertoo. Se laskee entisestään arvioita vehnän ja ohran loppuvarastoista. Vehnän vienti on lähtenyt hyvin liikkeelle EU:sta.
Baltian maissa viljojen satonäkymät ovat lupaavat, Vyr kertoo. Niin vehnän, ohran, kauran kuin rukiin kokonaissatojen Baltiassa ennustetaan ylittävän viime syksyn satomäärät.
Yhdysvaltojen maatalousministeriö Usda julkaisi elokuun viljaraporttinsa perjantai-iltana. Nyt alkuviikosta nähdään toiko raportti viljamarkkinoille suuntamuutosta.
Öljyn hinta oli viime viikolla samankaltaisissa lukemissa kuin juuri ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Brent-laadun tynnyrihinta liikkui 96 ja 99 dollarin välillä.
Lue myös:
Viimeisistäkin virikehäkkimunista luovutaan muutaman vuoden sisällä – näin kaupat perustelevat
Niukkuus pitänee viljan hinnat korkeina, kotimaahan odotuksissa keskimääräinen sato
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



