Osa Hankkijan rehuista kulkee nyt biokaasun voimin – uuden auton piti olla Euroopan ensimmäinen luokassaan, mutta Ranska saattoi ehtiä ensin
Turussa on kaksi nesteytetyn biokaasun tankkauspaikkaa, joten autolla on siellä hyvät toimintaedellytykset.
Uusi biokaasurekka esiteltiin tiistaina Turun rehutehtaalle. Tositoimiin se pääsi iltapäivällä. Suunnitteilla oli rehukuljetus Maskuun. Kuva: Mikko Vuorinen, Hankkija OyOsa Hankkijan Turun tehtaan rehuista kulkee nyt tiloille biokaasun voimin.
Kyseessä on Suomen ensimmäinen rehuja kuljettava biokaasukäyttöinen rekka. Sen piti olla koko Euroopan ensimmäinen omassa kokoluokassaan, mutta Ranska ehti ilmeisesti hiukan ennen, Hankkijan toimitusjohtaja Jyrki Lepistö kertoo.
No, ainakin se on Pohjois-Euroopan ensimmäinen.
Hankkijalle auto on tärkeä askel matkalla puhtaisiin, uudistuviin energiamuotoihin, Lepistö toteaa.
Samaa sanoo rehuliiketoiminnan johtaja Henrik Willberg. ”Hankkijan tavoitteena on omalta osaltaan vähentää elintarvikeketjun ympäristövaikutuksia. Kuljetuskalustolla on merkitystä rehuseosten hiilijalanjälkeen ja sen myötä eläintuotannon hiilijalanjälkeen.”
Hankkijan logistiikasta vastaavan Movere Oy:n toimitusjohtaja Jussi-Pekka Huovila kertoo, että irtorehukuljetuksissa on mukana 21 yrittäjää ja 41 täysperävaunurekkaa. Turun, Kotkan ja Seinäjoen tehtailta rehu liikkuu koko maahan pohjoisinta Lappia myöten. Kuormia ajetaan noin 11 000 vuodessa.
Uudessa biokaasulla käyvässä rekassa on neliakselinen, 460-hevosvoimainen Volvon vetoauto. Rehuille on 11 erillistä osastoa ja tällä hetkellä kuormaan mahtuu 42 tonnia rehua.
Huovila toteaa, että tällä hetkellä vastaavien autojen yleistymistä rajoittaa kaasun jakeluverkosto. Tankkauspisteet keskittyvät toistaiseksi kasvukeskuksiin ja pääteiden varsille, kun taas rehut kulkevat pitkien matkojen päähän maaseudulle.
Rahurekka käyttää nesteytettyä biokaasua, ja sitä saa koko maassa vasta 12 paikasta. Niistä kaksi on Turussa, joten auton sijoituspaikka on looginen.
Autoilija Petri Reunanen kertoi tiistaina, että autolle oli varattu jo samaksi iltapäiväksi ensimmäinen rehukuljetusreissu Maskuun.
Hän ei vielä osannut sanoa, miten paljon polttoainekuluissa säästetään biokaasuun siirryttäessä. ”Kokemus näyttää.”
Hankkijan laskelmien mukaan biokaasun käyttö rehukuljetuksissa voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa yli 85 prosenttia dieselkäyttöiseen rehurekkaan verrattuna. Laskelmassa on otettu huomioon käyttöajoneuvon elinkaari eli myös päästöt, jotka syntyvät muun muassa valmistuksesta, tekniikasta, huolloista ja tienkulutuksesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








