Suomalainen maidon ja naudanlihan tuotanto kestävällä pohjalla: tutkimus osoitti, että apilapohjainen nurmi sitoo tehokkaasti hiiltä

Apilapohjaisen nurmen kasvattaminen märehtijöiden ravinnoksi on ilmaston kannalta kestävää, osoittavat tuoreet tutkimustulokset. Kuva: Lari Lievonen

Apilapitoinen nurmikasvusto sitoo tehokkaasti ilman hiilidioksidia maaperään, osoittavat Itä-Suomen yliopiston ja Luonnonvarakeskus Luken yhteistyössä tekemän tutkimuksen tuoreet tulokset.

Kaikkia nurmia tulos ei koske, vaan juuri typpeä sitovan apilan merkitys on olennainen. Apilat muodostavat juurinystyröidensä avulla kasveille käyttökelpoista ammoniumtyppeä. Tähän apila tarvitsee hiiltä, jonka se ottaa ilmakehästä yhteyttämällä. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että apila osana kasvustoa vähentää myös pellon typpipäästöjä.

"Apilan merkitys on tärkeää huomata. Euroopassa on aikoinaan viljelty paljon apilakasveja, mutta niiden osuus vähenee jatkuvasti. Ilmaston kannalta pitäisi palata vanhaan tapaan, ja kasvattaa apilaa märehtijöiden ravinnoksi", vanhempi tutkija Narasinha Shurpali Itä-Suomen yliopistosta toteaa.

Hänen mukaansa nyt saaduilla tutkimustuloksilla voidaan vastata kysymyksiin suomalaisen maataloustuotannon ilmastovaikutuksista, ja päästä lähemmäs Pariisin ilmastosopimuksen tavoitetta lisätä hiilen sitoutumista maaperään. Tulokset osoittavat, että lihan ja maidon tuotannossa käytettävä rehu tuotetaan ilmaston kannalta kestävästi, jos se perustuu orgaanisesti lannoitettuun apilanurmeen.

Shurpali esitteli tutkimuksen tuloksia Maataloustieteen päivillä Helsingissä torstaina.

Apilanurmien hiili- ja typpitasetta tutkittiin Luken Maaningan tutkimusasemalla kesinä 2017 ja 2018. Multavalla hiesulohkolla kasvoi puna-apilaa ja timoteita. Tutkimuskesät olivat ilmasto-olosuhteiltaan hyvin erilaiset, mikä oli Shurpalin mukaan työlle eduksi. Tutkimuslohkolla oli hiili- ja typpitasetta mittaavan laitteiston lisäksi sääasema, joka tallensi säätietoja.

Vuonna 2017 kesä oli kylmä ja märkä, seuraava kesä taas kuuma ja kuiva.

Tulosten mukaan apilanurmi toimi hiilinieluna lämpimänä kesänä huomattavasti tehokkaammin, kuin kylmänä kesänä. Vuonna 2017 lohkoon sitoutuneen hiilidioksidin nettomäärä mittauksien aikana oli 8,3 tonnia hehtaaria kohden, mutta samalla aikajaksolla seuraavana vuonna lohko sitoi hiilidioksidia 12,1 tonnia per hehtaari. Myös kuiva-ainesato oli lämpimänä vuonna selvästi suurempi.

Lannoituksella oli selvästi vaikutusta hiilitaseeseen. Tutkimuslohkon toista puolta lannoitettiin väkilannoitteilla, toista orgaanisella, eli karjanlantaperäisellä biokaasulaitoksen käsittelyjäännöksellä. Shurpalin mukaan lohkojen hiilipäästöissä ei ollut ilmasta tehdyissä mittauksissa juurikaan eroja ja myös typen oksideja vapautui molemmilta puolilta lähes yhtä niukasti.

Erot maaperän lopullisessa hiilitaseessa johtuivat siis pitkälti siitä, että lannassa sitoutui runsaasti hiiltä maaperään. Osa tästä hiilestä jäi sinne myös sadonkorjuun jälkeen, mikä käänsi orgaanisen puolen hiilitaseen negatiiviseksi, eli maa sitoi hiiiltä myös kylmempänä vuonna. Tuolloin toinen puoli lohkosta vapautti hieman enemmän hiiltä kuin sitoi.

Tutkimuksissa käytetty eddy-tekniikka on maailmalla laajalti käytössä ja sitä pidetään hyvin luotettavana, Shurpali kertoo. "Tulokset ovat siis hyvin luotettavia", hän toteaa.

Niitä voidaan siltä osin myös yleistää, että vastaavanlainen nurmiseos on samanlaisessa maaperässä hiilinielu myös muualla. Shurpali haluaisi kuitenkin tutkia vastaavia peltoja myös eteläisemmässä ja pohjoisemmassa Suomessa. Lisäksi tutkija toivoo pääsevänsä selvittämään erilaisten Suomessa tärkeiden viljelykasvien, kuten rypsin ja perunan hiilitasetta. "Peruna eroaa monista muista viljelykasveista sillä, että myös sen korjuussa aina käännetään maata", Shurpali pohtii.

Hän toivoo, että tulevaisuudessa pystytään kehittämään eri maalajeille kalibroidut mallit, joita voidaan soveltaa hiilitaseen laskemiseen. Näin jokaista kohdetta ei tarvitsisi tutkia erikseen.