”Viljelyolosuhteet paranivat huomattavasti” – ennen Loviisanjoen kunnostusta toistasataa hehtaaria peltoja oli vuosittain tulvan alla

Enää tulvavedet eivät seiso pelloilla viikkoja, kertoo maanviljelijä Stefan Widlund (vasemmalla). Joen kunnostustyö oli haastava, toteaa erityisasiantuntija Mikko Ortamala. Kuva: Sanne Katainen

Viljelyolosuhteet ovat parantuneet huomattavasti, summaa maanviljelijä Stefan Widlund Loviisanjoen kunnostuksen tuomia hyötyjä.

Aloite kunnostukseen tuli maanomistajilta, Widlund kertoo.

Jo 1970-luvulla oli puhetta kunnostustarpeesta, mutta silloin asia ei edennyt, Widlund toteaa.

Hanke valmistui kolme vuotta sitten.

Kuten nimestä voi päätellä, Loviisanjoki on valtaojaa suurempi, mutta joeksi melko pieni.

Aiemmin joenvarressa toistasataa hehtaaria peltoja oli vuosittain tulvan alla tai kärsi haitallisesta märkyydestä.

”Joka kevät oli tulva ja myös kesällä vesi nousi pelloille, jos oli rankkasateita.”

Maa oli siten jatkuvasti märkänä. Vesi saattoi seisoa pelloilla viikkoja. Myös joen lähellä olleita rakennuksia kastui pahimmissa tulvissa.

Viime kesänä ensimmäisen kerran kaivamisen jälkeen vesi nousi pellolle rankkasateen jälkeen. Nyt vesi laski nopeasti parin vuorokauden jälkeen, kun ojitus toimii.

Loviisanjokea kunnostettiin yhteensä noin 17 kilometriä. Se kosketti yli sadan tilan maita.

Työn suunnitteli Etelä-Suomen Salaojakeskus. Uudenmaan ely-keskus oli pääasiallinen yhteistyökumppani. Sen tehtäviin kuului muun muassa arvio vesilain mukaisesta luvasta.

Ely-keskus on vesilain valvoja ja se ohjeistaa vesistöjen kunnostusprojekteja.

”Loviisanjoen kunnostus oli haastava. Yleensä valtaojien kunnostukset sujuvat helpommin”, sanoo erityisasiantuntija Mikko Ortamala Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä.

Kohteella oli monia vaatimuksia. Joessa on kivikkopohjaisia virtapaikkoja, kalasto ja ravut on huomioitava, joki kulkee paikoin aivan talojen vierestä ja sen varrella on perinnemaisemina niittyjä.

Veteen on paikoin aseteltu isoja kiviä, joilla on haettu virtausvaihtelua ja kaloille lepopaikkoja. Veden vasemmalla puolella näkyy tulvatasanne. Kuva: Sanne Katainen

Koko kunnostetulle matkalle tuli yhteensä noin kilometri tulvatasanteita.

Ne on sijoitettu paikkoihin, missä niille on tarve ja mihin ne oli mahdollista tehdä.

Ideana on, että kun veden määrä ylittää keskivirtaamaan, niin veden pinta nousee perusuomasta tulvatasanteelle. Yleensä tasanne on siis kuivana. Tasanteella tulee olla kasvipeite, mikä estää eroosiota.

Kalojen olosuhteita on huomioitu laittamalla kohdennetusti kutusoraa soveltuviin paikkoihin. Siitä vastasi alueellinen Porvoonjoen vesien- ja ilman suojeluyhdistys.

Lisäksi paikoin veteen on aseteltu isoja kiviä, joilla on haettu virtausvaihtelua ja kaloille lepopaikkoja.

Isot kivet löytyivät aivan joenreunoilta.

”Kun joki on noin sata vuotta sitten lapiovoimin kaivettu, on isot kivet nostettu ylös, mutta niitä ei ole siihen aikaan kauemmas kuljetettu”, Widlund kertoo.

Joen varrella on paikoin kivikasoja. Kivet on nostettu ylös, kun uoma on kaivettu noin sata vuotta sitten. Kuva: Sanne Katainen

Loviisanjoen ojitusyhteisöllä ei ollut ennen tätä projektia vuosikymmeniin toimintaa.

Nyt kun yhteisö on elvytetty, niin kokoontuminen neljän vuoden välein olisi hyvä, Ortamala suosittelee.

Kunnostuksia voisi sitten tehdä muutaman vuoden välein niihin paikkoihin missä tarvitsee. Siten uoma pysyisi koko ajan kunnossa.

”Ojitusyhteisöön on saatava jatkuvuus ja seuraavat sukupolvet mukaan toimintaan sitä tahtia, kun tiloilla tehdään sukupolvenvaihdoksia”, Widlund toteaa.

Ojien kunnostuksessa yhtä aikaa edistetään luonnon monimuotoisuutta ja parannetaan maataloustuotannon edellytyksiä. Kuva: Sanne Katainen

Widlund ja Ortamala muistuttavat, että valtaojien kunnostus pitää tehdä ojitusyhteisönä.

Omin päin viljelijä ei saa lähteä omien maiden kohdalta kaivamaan.

”Kunnostus pitää suunnitella huolellisesti ja tehdä tarvittavat mittaukset”, Ortamala sanoo.

Kunnostuksille kaivataan nyt aloitteentekijöitä. Ortamala ja Widlund kannustavat viljelijöitä siihen.

”Alueelliseen vesienhallinnan suunnittelijaan yhteys, niin siitä kunnostustyö lähtee alkuun”, Ortamala sanoo.

Ortamalan mukaan yhteiskunnalla on rahaa varattuna ojitusten kunnostukseen, mutta tukiehdot ovat tiukat.

Samalla tuen hakemisen monimutkaisuus on osaltaan vaikuttanut, että hakemusmäärä on romahtanut.

”Olisi tärkeä saada varat käyttöön. Valtaojien kunnostus on ensiaskel, mikä luo edellytykset jatkotoimille peltojen kasvukunnon parantamisessa”, Ortamala sanoo.

”Nyt tilanne on mennyt siihen, että kunnostuksia tehdään vasta silloin, kun on pakko. Parempi olisi tehdä ennen kuin maahan on tullut tiivistymiä. Tiivistymien poistamiseen menee vuosia.”

Ortamala toivoo, että vastakkainasettelusta päästäisiin eroon.

”Tämä on yhteistoimintaa. Monien eri alojen ihmisten kanssa kimpassa tehdään. Ojien kunnostuksessa yhtä aikaa edistetään luonnon monimuotoisuutta ja parannetaan maataloustuotannon edellytyksiä.”