Kylmäkoskelaisella maito-tilalla ei murehdita turhia
Johannes ja Outi Heikkilä remontoivat tilakaupan jälkeen asuinrakennuksesta oman näköisensä. Kuva: Viestilehtien arkistoAKAA (MT)
”Työn kohokohdat ovat pieniä asioita. Vasikoiden syntymistä ja niiden kasvua on hieno seurata”, maitotilan emäntä Outi Heikkilä kertoo.
Outi viljelee isänsä kotitilaa miehensä Johannes Heikkilän kanssa nyt toista vuotta. Sukupolvenvaihdos tehtiin viime vuoden alussa.
”Ei ole kaduttanut. Onko sinua?” Outi nauraa ja katsoo vieressä istuvaa Johannesta. ”Hyvä tietysti kysyä tässä vaiheessa. Ei ole”, vastaa Johannes hymyillen.
Parista välittyy positiivinen asenne niin työhön kuin elämäänkin. Maatalouden epävarma tilanne ei sen kummemmin huolestuta.
”Yöunet ei ole vielä menneet. Ihmiset kuitenkin syö vielä”, Johannes perustelee. ”Kyllä me aina jotenkin pärjätään”, Outi tuumii luottavaisena.
”Molemmilla on koulutus toiseltakin alalta.”
Lukion jälkeen Outi halusi päästä pois kotinurkista ja itsenäistymään. Hän lähti Tampereelle opiskelemaan tradenomiksi. Maaseutu veti kuitenkin puoleensa ja Outi palasi Kylmäkoskelle.
”Tein vuoden toimistotöitä, mutta se ei tuntunut omalta.”
Outin vanhemmat eivät halunneet missään vaiheessa painostaa Outia tai hänen pikkuveljeään tilanpitoon. ”Vuosien saatossa kypsyi päätös, että minä ja Johannes jatkaisimme tilalla. Pikkuveljestä tuli metallimies.”
Johannes työskenteli kymmenen vuotta metsäkoneenkuljettajana. Hän on kotoisin pieneltä viljatilalta Aitoosta.
Kolmisen vuotta sitten alettiin ensimmäisen kerran puhua sukupolvenvaihdoksesta. Itse prosessi kesti noin puoli vuotta.
”Äkkiä se meni kun asiat lähtivät rullaamaan”, Johannes muistelee.
Suurin totuttelu isäntäparin vaihdokseen oli Outin vanhemmilla. ”Äiti kyllä sanoi heti kaupanteon jälkeen, että ei muista enää miten lypsetään”, Outi virnistää.
”Outin isä on rakentanut kaiken tähän mäelle”, Johannes kertoo.
Nyt vanhemmat asuvat omassa talossa pellon takana. Uusi isäntäpari saa heiltä apua aina kun sitä tarvitsee.
Tilan töihin ei vanha pariskunta ole juuri puuttunut. ”Antavat meidän tehdä omiakin virheitä”, Johannes hymähtää. Outi oli muutaman vuoden kotitilalla hommissa jo ennen sukupolvenvaihdosta. ”Silloin ehkä käytiin jo ne muutamat erimielisyydet läpi.”
Uotilan tilan lämpimässä pihatossa tallustelee noin 30 lehmän karja. Lehmät ovat rodultaan sekä ayrshirejä että holstein-friisiläisiä.
”Emme ole päättäneet kumpi rotu olisi parempi, siksi meillä on molempia.”
Heikkilät eivät haaveile varsinaisesti huipputuotoksista. He tavoittelevat jalostusohjelmalla rakenteeltaan kestäviä lehmiä.
”Meillä on jo aika rutinoitunut työnjako”, Outi kertoo. ”Minä lypsän ja Johannes ruokkii.”
Metsätyöt ja koneiden korjaus ovat myös Johanneksen heiniä, kun Outi tekee paperityöt.
Peltotöitä suunnitellaan ja tehdään yhdessä. Viljeltävää alaa on 142 hehtaaria. ”Meillä naisetkin osallistuvat konehommiin, mikä on mukavaa. Joillain tiloilla naisia ei päästetä rattiin lainkaan.”
Kasvivalikoima koostuu nurmesta, ohrasta ja kaurasta. Viljaa käytetään omien lehmien rehuna ja loppu myydään.
”Oltiin pidetty tilaa tasan viikko, kun hieho sai poikimahalvauksen ja sen vasikka kuoli. Se oli aika ikävä aloitus tilanpidolle”, Outi kertoo.
Muitakin vastoinkäymisiä on karjan kanssa jo koettu. Viime kesänä koko karja sairastui RS-virukseen.
”Sellaista ei tarvitsisi enää ikinä tulla”, Johannes huokaa.
Kesälomat jäivät pitämättä, mutta onneksi lomittajasta oli apua karjan lääkitsemisessä.
”Heti kun viruksesta oli toivuttu niin teurasauton lattialta löydettiin salmonellaa ja koko karjasta piti ottaa näytteet.”
Epäily osoittautui onneksi turhaksi.
”Vastoinkäymisiin pitää vain tottua. Yleensä heti rysähtää, kun menee kehumaan että lehmät ovat olleet terveinä”, molemmat tuumivat.
Suuria muutoksia ei tilalla ole isännänvaihdoksen jälkeen tapahtunut. Puintihommat on ulkoistettu naapurille ja hänen uudelle puimurilleen.
”Se on ehkä suurin muutos. Oma puimuri olisi pitänyt vaihtaa muuten uuteen.”
Syksyllä alkaa hakelämpölaitoksen rakentaminen tilakeskukseen. Sillä on tarkoitus lämmittää navettaa, verstasta ja asuinrakennusta. Laitos vähentää klapintekotarvetta.
Tulevaisuuden suhteen molemmat ovat luottavaisia.
”Ei ole hyötyä murehtia liikaa, koska esimerkiksi EU-asioille ei itse voi mitään”, Outi toteaa.
Hän pitää hyvänä asiana, ettei itse muista millaista maatalous oli ennen EU:ta.
”Ei tarvitse muistella niitä vanhoja hyviä aikoja.”
SAARA NIKKARI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
