Reijo Taipale ei luovuta tanssilavoja
74-vuotias laulajalegenda Reijo Taipale ei aio luovuttaa tanssilavoja vielä vuosiin. ”Voin jatkaa vaikka kahdeksankymppiseksi, jos terveyttä riittää. Tämä on minulle terapiaa”, hän sanoo MT:n haastattelussa.Reijo Taipaleella on menossa 52. peräkkäinen keikkakesä Suomen suvessa. Ura lähti lentoon pian armeijan jälkeen vuonna 1962 levytyksellä, josta hänet tunnetaan vieläkin.
”Jos ei Satumaata ole laulanut puoleen yöhön mennessä, yleisö alkaa jo huudella. Mutta rehellisesti voin sanoa, että ei sen laulaminen leipäännytä. Se ei ole tavallinen tango.”
Taipaleen musiikki on ennen kaikkea tanssittavaa.
”Olin itsekin kova tanssimaan ja tytöt tykkäsi, kun vietiin.”
Nyt tanssimista tulee seurattua vain mikrofonin takaa, mutta suunta on hyvä: paritansseja osataan taas ja nuoria on mukana.
Synnyintilalla ei elänyt eikä kuollut
Taipaleen lapsuus Miehikkälän maaseudulla oli kaikkea muuta kuin tähteyttä täynnä: isä kuoli pojan ollessa 2,5-vuotias ja äiti hoiti sen jälkeen 3–4 hehtaarin maatilaa, 2–3 lehmää ja 10 lasta.
”Se oli sellainen pientila vain. Sellainen, jolla ei elänyt eikä kuollut.”
Taipale oppi metsätöihin jo nuorena poikana ja hankki halonteolla menolipun Helsinkiin. Laulaminen vei mennessään.
”Tulin ja jäin tänne kivikylään. En voinut ajatellakaan, että jäisin sinne kolmen hehtaarin peltoa kuokkimaan.”
Miehikkälässä on nyt kesämökki ja maaseudun muutos näkyy kotiseudulla: väki vähenee ja myös työpaikkojen vähentyessä seudulle on syntynyt paljon pieniä yhden hengen yrityksiä.
”Mutta en osaa antaa neuvoja maaseudun elävöittämiseen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

