
Kohteliaiden sonnien kanssa työ on helppoa
Kaisa Hilska kannustaa kouluttamaan tuotantoeläimiä. Siten voi säästää aikaa, vaivaa ja rahaa.
Kaisa Hilskan sonnit leikkivät ja riehuvat mutta väistävät ihmistä pienestä pyynnöstä. Kuva: Tua OnnelaKun Kaisa Hilskan nuoret sonnit intoutuvat leikkimään, meno näyttää hurjalta. Ihminen voi kuitenkin huoletta kävellä keskellä leikin tiimellystä. Sonnit siirtyvät kohteliaasti kauemmas pienestä merkistä ja lyövät kovastakin rynnistyksestä jarrut pohjaan, kun Hilska pyytää.
Sisään sonnit saa avaamalla karsinan oven ja vislaamalla. Ne tulevat, oli tilanne mikä hyvänsä. Kesällä sonnien siirtely perinnebiotoopin ja kodin välillä käy kätevästi, sillä pojat kävelevät traileriin omin jaloin.
Tällaisista syistä eläintenkouluttaja Hilska kannustaa kouluttamaan tuotantoeläimiä. Työ on yksinkertaisesti helpompaa, kun eläimet osaavat itse toimia ihmistä hyödyttävällä tavalla: esimerkiksi kulkea haluttuihin paikkoihin jouhevasti ja stressaamatta.
"Se vähentää työtunteja, parantaa turvallisuutta ja lisää sekä eläinten että tuottajan hyvinvointia", Hilska sanoo.
Hilska on paitsi eläintenkouluttaja, myös agrologi ja maatilallinen.
Suurin osa Hilskan koulutusasiakkaista on koiria, mutta hän on erikoistunut myös tuotantoeläimiin.
Hän kertoo, että toistaiseksi tuotantoeläinten koulutusmahdollisuuksia tunnetaan melko vähän.
"Niiden kouluttaminen on lisääntynyt, mutta voisi lisääntyä paljon enemmänkin."
Hilskan työ tuotantoeläinten kanssa on yleensä ongelmien ratkaisemista. Usein ratkaisut löytyvät yksinkertaisesti niin, että Hilska katsoo tilannetta eläinten näkökulmasta.
"Oli esimerkiksi tapaus, jossa eläimet eivät menneet rehukioskiin. Syyksi selvisi se, että kioskiin ei osunut valoa ja eläimet kokivat sen ansaksi. Ongelma ratkaistiin maalipurkilla ja kohdevalolla", Hilska kertoo.
Joskus tilanne vaatii enemmän varsinaista kouluttamista. Silloinkin tulokset ovat hyvin nopeita, kun ymmärretään eläinten oppimispsykologiaa.
"Kerran kaksi nautaa ei suostunut tulemaan muiden mukaan karja-autoon, kun niitä oltiin viemässä laitumelta pois. Ensin selvitettiin, mikä niitä pelotti, ja muutettiin olosuhteita. Sen jälkeen naudat saatiin autoon käyttämällä ruokapalkintoa ja oikea-aikaista paineen poistamista", Hilska kertoo.
Myös käsittelytilanteisiin hankalatkin eläimet voi kouluttaa varsin nopeasti – sen sijaan, että käsittelyn pitäisi joka kerta olla molempia osapuolia stressaavaa riitelyä.
Tuotantoeläinten kouluttaminen saattaa tuntua kaukaiselta ajatukselta siksi, että hankala eläin on aina mahdollista teurastaa. Jos eläimen hankaluus johtuu olosuhteista, pian sama hankaluus voi kuitenkin olla monella muullakin. Siksi pieni satsaus kouluttamiseen voi säästää aikaa, rahaa ja vaivaa myöhemmin.
Hilska korostaa, että koulutuksen idea ei ole vain ratkaista yksittäisen eläimen pulmaa vaan opettaa myös tilan ihmisille uusia hyödyllisiä konsteja. Niin tehtiin kuljetusautoa pelkäävien nautojenkin tapauksessa.
"Tilalliset tilasivat minut sinne mutta vaativat, että työntekijä on koulutuksessa paikalla, jotta osaa seuraavana vuonna ratkaista ongelman itse. Juuri näin sen kuuluu mennä."
Jos eläin ei mene haluttuun paikkaan, tarkista nämä:
1. Järjestä niin, että eläin voi kulkea kohti valoa.
2. Poista ylimääräiset alustan muutokset: voit esimerkiksi levittää kumimaton ja multaa eläimiä huolettavaan paikkaan, jotta se tuntuisi samalta kuin maa.
3. Poista ylimääräiset ilmavirran muutokset.
4. Poista kohteesta pelkoferomonit eli esimerkiksi pelästyneen eläimen lanta.
5. Älä aseta painetta eläimeen, joka jo katsoo tai liikkuu oikeaan suuntaan.
6. Jos puskeva eläin peruuttaa, poista paine vasta, kun se kääntää katseensa ihmisestä pois.
7. Varo vetämästä esimeriksi riimusta niin kovaa, että eläin joutuu korjaamaan tasapainoaan taaksepäin – silloin ajatus eteenpäinmenosta on entistä kauempana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

