Annikka Hurme jää eläkkeelle – hän on Valion uusi toimitusjohtaja
Nesteen entinen toimitusjohtaja astuu Valion johtoon.Valion pitkäaikainen toimitusjohtaja Annikka Hurme on päättänyt jäädä eläkkeelle vuoden 2026 lopussa.
Valion hallitus on nimittänyt Matti Lehmuksen uudeksi toimitusjohtajaksi 1.1.2027 alkaen.
Hurme on työskennellyt Valiolla vuodesta 1989 alkaen useissa eri asiantuntija- ja johtotehtävissä ja toiminut yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2014.
”Annikka Hurmeella on pitkä ja merkittävä ura suomalaisessa elintarviketeollisuudessa. Hän on ollut Valiolla keskeisessä roolissa luomassa kasvua, kehittämässä kannattavuutta ja viemässä strategiaa eteenpäin”, sanoo Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto.
”Hän on rakentanut määrätietoisesti Valiosta suomalaisen elintarvikeviennin veturia ja hänen johdollaan Valio on laajentunut ydinliiketoimintansa ulkopuolella esimerkiksi kasvipohjaisten tuotteiden johtavaksi valmistajaksi, tehnyt avauksen biokaasuliiketoimintaan sekä lähtenyt mukaan tukkuliiketoimintaan.”
”Haluan kiittää lämpimästi Annikkaa hänen panoksestaan Valion tulevaisuuteen. Hänen johdollaan olemme uudistuneet ja rakentaneet vahvan perustan tulevaisuudelle”, Kaunisto sanoo.
”On ollut suuri kunnia olla osa tätä jatkumoa ikonisen Valion palveluksessa. Valio on aina elänyt ajassa ja näyttänyt suuntaa koko toimialalle. Olen iloinen voidessani luovuttaa viestikapulan seuraajalleni vuoden vaihteessa ja jäädä seuraamaan Valion menestystarinan jatkoa”, Annikka Hurme sanoo.
”On hienoa päästä johtamaan Valiota, jolla on ainutlaatuinen rooli suomalaisessa elintarviketeollisuudessa.”
Matti Lehmus on työskennellyt pitkään Nesteen palveluksessa useissa keskeisissä johtotehtävissä, muun muassa yhtiön toimitusjohtajana vuosina 2022–2024. Tällä hetkellä Lehmus vaikuttaa myös Kemiran hallituksessa.
”Matti Lehmus on kokenut johtaja, jolla on vahvaa näyttöä liiketoiminnan kehittämisestä ja kasvattamisesta niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Hänen laaja kokemuksensa useiden globaalien kasvuprojektien johtamisesta painoi valinnassa merkittävästi”, Kaunisto sanoo.
”On hienoa päästä johtamaan Valiota, jolla on ainutlaatuinen rooli suomalaisessa elintarviketeollisuudessa. Valiolla on vankka perusta: osaava henkilöstö, arvostetut brändit ja kyky kehittää uusia tuotteita”, Matti Lehmus sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





