Viljaa saatiin korjattua oletettua enemmän
Tämänvuotinen viljasato on tuoreiden arvioiden perusteella hieman odotettua suurempi. Yhteensä viljaa tuotettiin tänä vuonna lähes 4,1 miljoonaa tonnia.Korjuukauden vaikeista sääoloista huolimatta tämänvuotinen viljasato näyttää hienoisesti ylittävän viimevuotisen. Viljaa tuotettiin yhteensä lähes 4,1 miljoonaa tonnia, mikä on 0,3 miljoonaa tonnia viimevuotista suurempi.
Toisaalta myös viljan viljelyala kasvoi viimevuotisesta noin prosentin.
Se ei kuitenkaan yksin selitä parempaa satoa, sillä myös keskisadot olivat joko viime vuoden tasolla tai hieman korkeampia. Alueellisia vaihteluita hehtaarisadoissa on paljon, mikä voi tuoda poikkeamaa tai vaihtelua tuloksiin.
Vilja-alan yhteistyöryhmä julkaisi viljelijäkyselyyn perustuvan arvionsa kotimaan viljasadosta tänään. Tiedot on kerätty lokakuun alussa TNS Gallupin kyselyllä.
Kevätviljoista vain vehnästä korjattiin viime vuotta suurempi sato, yhteensä 890 000 tonnia. Se on kahdeksan prosenttia viime vuotta enemmän. Ohran sato heikkeni viisi prosenttia ja kauran kymmenen prosenttia edellisvuodesta.
Sen sijaan syysviljasato ylittää edellisvuotisen reippaasti, joskin pääsyynä on yli kaksinkertaistunut viljelyala. Kolme kertaa edellisvuotta suuremmalla alalla viljeltyä syysvehnää korjattiin nelinkertainen määrä, eli myös hehtaarisato oli edellisvuotta parempi. Ruisala kaksinkertaistui ja satoa korjattiin 40 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

