22. luukku: Kuusenhaku kaupungin lähiössä
Uushelsinkiläisenä olen joutunut luopumaan monista perinteistä, jotka kuuluvat jouluun maaseudulla. Toisaalta kaupungissakin kuusenhaku edellyttää hyvää tuuria.
Ei tasaisista ja tuuheista kasvatuskuusista riitä jutun juurta läheskään yhtä paljon kuin oman metsän toispuoleisista ruippanasta. Kuva: Lari LievonenVanhassa kodissani joulukuusi haettiin aina omasta metsästä. Silloin oli mistä valita. Kuusenhakureissu kesti joskus pitkäänkin, jos ei heti sopivaa sattunut kohdalle.
Syvässä hangessa tarpominen kuuselta toiselta koetteli luonnetta. Valinnanvaikeus johti yleensä siihen, että pihaan tuotiin peräkärryllä 3–5 kuusta. Paras pääsi sisälle sulamaan, muut jäivät koristamaan pihaa. Kaikesta vaivasta huolimatta kukaan ei koskaan ollut täysin tyytyväinen kuusen muotoihin. Muutaman minuutin kuusikalabaliikki pirtissä kuului aina asiaan.
"Liian toispuoleinen", sanoi isä kuusesta kuin kuusesta.
Kaupungissa kuusenhankinta on helppoa, jos on valmis maksamaan. Punnittavia asioita on silti välillä ihan liikaa. Joka joulu on päätettävä, kuinka korkeaksi laatuvaatimus nousee, kuinka helpolla haluaa hoitaa asian, kenelle kuusirahat menevät ja mitä kansallisuutta kuusi edustaa.
Ei ole helppoa meillä nykyajan kaupunkilaisilla. Ruippanasta kuusesta voi joutua pulittamaan pitkän pennin – ja niin monet tekevätkin. Pelkillä kuusenoksilla tehdään täällä rahakasta bisnestä.
Omilla kotikulmillani on perinteisesti ollut yksi yksityinen kuusikauppias. Hän ilmestyy puiston kulmaan kuusineen jouluaattoa edeltävänä viikolla eli meille yleensä aivan liian myöhään. Kotimaisuudesta huolimatta laatu vaihtelee ja myytävänä on totta puhuen aika erikoisiakin kuusia.
Helpoiten kuusen saa isosta puutarhakaupasta. Norjassa kasvatetut kuuset maksavat 20–30 euroa. Kokoja on pienestä valtavaan, ja kuusi kulkee kotiin paikallisbussilla.
Halpaa ja helppoa. Jotain jää kuitenkin puuttumaan, kun kuusi seisoo nurkassa tasaisen tuuheana. Jälkipyykki toispuoleisen kuusen äärellä toi perheen yhteen ja viritti joulumielen tehokkaammin kuin ensimmäiset joulupiparit.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
