Maatilatallien toivotaan vastaavan lantakyselyyn
Hevosenlannanmääristä ja ominaisuuksista kerätään tietoa muun muassa nitraattiasetuksen uudistamisen perustaksi. Sähköinen kysely löytyy hevosalan järjestöjen nettisivuilta.Maatilatallien pitäjiä kannustetaan vastaamaan kyselyyn, jolla kerätään tietoa hevosenlannan käsittelystä.
Tietoja tarvitaan lantamäärien ja lannan ominaisuuksien laskentaan esimerkiksi nitraattiasetuksen uudistamisen mutta myös muiden lannankäsittelyä säätelevien normien perustaksi. Niin ikään tutkimus- ja kehitystoiminta tarvitsee lantatietoa.
Sähköinen kysely on avoinna 17.4.–4.5. , vastaaminen vie 10–15 minuuttia.
Kyselyä on yksinkertaistettu ja lyhennetty viime syksynä tehdystä laajasta tilakyselystä, joka kohdistettiin kaikille kotieläintiloille. Se ei tuottanut tarpeeksi tietoa hevostiloilta, joten laajaan kyselyyn vastanneiden tallien toivotaan vastaavan uuteen kyselyyn yhtenäisen aineiston saamiseksi.
Linkki kyselyyn on lähetetty talleille, joiden sähköpostiosoite on ollut saatavissa.
Kaikki tallit pääsevät vastaamaan linkistä, joka on Hippoliksen, Hippoksen ja Suomen ratsastajainliiton nettisivuilla.
Kyselyn toteuttaa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ja hevosalan järjestöjen Hippoliksen, Hippoksen, Ratsastajainliiton kanssa.
Kyselyn rahoittaa ympäristöministeriö.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

