Ilmastonmuutos vaikeuttaa viinintuotantoa: Työntekijöiden tuottavuus laskee kuumissa oloissa
Kuumuuden vaikutuksia maatalouden työntekijöiden tuottavuuteen on selvitetty ensimmäistä kertaa tutkimuksella.
Tutkimustulosten perusteella tutkijat uskovat, että ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa viinintuotantoa. Kuva: Riitta MustonenKansainvälinen tutkijaryhmä on selvittänyt lämpötilojen vaikutuksia viinirypäleitä poimivien työntekijöiden työpanokseen ja tuottavuuteen Kyproksella.
Tutkimuksessa saatiin selville, että kesän aikana normaalia korkeampi lämpötila vähensi työpanosta jopa 27 prosentilla. Kuuma ympäristö rasitti työntekijöitä, mikä näkyi työtehon laskuna.
Kun lämpötila nousi, myös se aika, jonka työntekijät kykenivät työskentelemään, väheni 15 prosentilla. Taukoja tarvittiin normaalitilannetta enemmän.
Tutkimuksen tulosten perusteella tutkijat uskovat, että ilmastonmuutoksen tuoma lämpötilojen nousu voi vaikuttaa kielteisesti viinintuotantoon. Tutkimus oli ensimmäinen, jossa selvitettiin kuumuuden vaikutuksia maatalouden työntekijöihin Euroopassa.
Viinintuotanto ja rypäleenpoimijat valikoituivat kohteeksi, koska käsityöllä on tuotannon eri vaiheissa edelleen suuri merkitys. Siksi ilmaston lämpenemisen vaikutus työntekijöihin on todennäköisesti yleisempää kuin muilla maatalouden aloilla.
Tutkimukseen osallistui tutkijoita Kreikasta, Kanadasta, Sloveniasta ja Tanskasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
