Yle: Elimäellä vedotaan oman eläinlääkärin puolesta
Nykyisin Kouvolaan kuuluvan Elimäen asukkaat keräävät adressia eläinlääkäripalvelujen keskittämistä vastaan, kertoo Yle.Ylen mukaan adressiin oli kertynyt maanantaihin mennessä lähes 800 allekirjoitusta.
Kouvolan kaupungin suunnitelmissa elimäkeläisten lähin eläinlääkäriasema olisi jatkossa Kuusankoskella noin 30 kilometrin päässä.
Adressin perustaneen Inga Kokon mukaan Elimäen asukkailla on paljon koiria, ja julkiset liikenneyhteydet ovat heikot.
Maaseutumainen Elimäki liittyi Kouvolan kaupunkiin vuonna 2009.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
