Tutkimus: Ilmastonmuutos vähentää proteiinia keskeisistä viljoista
Muun muassa vehnän ja riisin alentuvat proteiinimäärät uhkaavat johtaa siihen, että heikossa asemassa olevilla väestöryhmillä on riski jäädä pienikasvuisiksi sekä altistua varhaiselle kuolemalle.
Hiilidioksidipäästöt uhkaavat pienentää muun muassa vehnän proteiinipitoisuutta, ilmenee tutkimuksesta. Kuva: LEHTIKUVA / Martti KainulainenIlmastonmuutokseen liittyvät kohoavat hiilidioksiditasot vähentävät vastedes merkittävästi keskeisten viljalajien proteiinipitoisuuksia, varoittaa tuore tutkimus. Asiaa selvittivät Harvardin yliopiston tutkijat.
Muun muassa vehnän ja riisin alentuvat proteiinimäärät uhkaavat johtaa siihen, että heikossa asemassa olevilla väestöryhmillä on riski jäädä pienikasvuisiksi sekä altistua varhaiselle kuolemalle.
Tutkijoiden mukaan ei vielä tiedetä, miksi ja miten hiilidioksidipäästöt vähentävät proteiinia ja muita ravinteita kasveista.
Proteiinin puutteesta kärsivien määrä saattaa nousta nyt havaitun ilmiön vuoksi noin 150 miljoonalla ihmisellä vuoteen 2050 mennessä.
Uutista korjattu kello 17.25 : Viimeisestä kappaleesta poistettiin lähdejulkaisu, jota ei kyetty varmistamaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
