Puutaiteilija huolissaan kädentaitojen heikkenemisestä
Vuoden puutaiteilija Ilona Rista suunnittelee näyttäviä taideseiniä julkisiin tiloihin. Menestyvä taiteilija on huolissaan käsityöosaamisen heikkenemisestä.
Puutaiteilija Ilona Rista Saunalahden lastentalon kaapin ovet ja väliseinä ääntä vaimentava Kuva: Markku VuorikariVuoden puutaiteilija, puuseppä Ilona Rista on päivittänyt puumuotoilun nykyaikaan. Rista suunnittelee teoksensa sähköisesti ja käytännön työn hoitaa kone. Tarkemmin sanoen CNC-jyrsin.
Tuote on näyttävin mahdollinen: täyspuinen taideseinä. Sellainen komistaa muun muassa Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen (Cern) auditoriota Genevessä.
Rista kertoo saaneensa huippuluokan tilauksia käytyään ahkerasti saksalaisilla messuilla. Toki töitä löytyy paljon myös Suomesta.
Ristan taideseinät ja akustiset paneelit komistavat julkisia tiloja muun muassa Mäntsälän logistiikkakeskuksessa sekä Paperiliiton ja Kuntien eläkevakuutuksen tiloissa.
Rista suunnittelee myös ääntä vaimentavia akustiikkalevyjä. Niitä käytetään muun muassa päiväkodeissa ja kokoushuoneissa. Seinämän taakse saa kätevästi myös säilytystilaa.
Tärkeintä taiteilijalle on kuitenkin näyttävyys. Teoksen täytyy tehdä vaikutus, kun ihminen astuu tilaan.
Seinäteokset tehdään kymmenmillisestä koivulevystä, jota Rista ostaa maahantuojalta. Valitettavasti raaka-ainetta ei saa tällä hetkellä Suomesta. Työ toteutetaan alihankintana Suomessa. Rista valvoo prosessia joka vaiheessa.
Tietokone syrjäyttää käsityöt
Teollisuustaiteen liitto Ornamo ja visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia palkitsivat Ristan viime perjantaina Muotoilija 14 -arvonimellä. Ensimmäistä kertaa palkinto myönnettiin puutaiteilijalle. Ristan lisäksi palkittiin viisi muuta suunnittelijaa.
Rista arvostaa suuresti oman alan ammattilaisilta tullutta palkintoa. Hän myöntää ottavansa sulan hattuunsa mielellään puukulttuurin päivittämisestä nykyaikaan.
Rista kertoo olevansa huolissaan käsityöosaamisen heikkenemisestä.
”Lapset leikkivät tietokoneilla eivätkä villalangalla ja saksilla. Tietokoneella syntyy kyllä printti, mutta itse kuppi vaatii jo paljon enemmän.”
Ristan mielestä suunnittelijan on tärkeää tuntea materiaalit läpikotaisin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
