Helmikuu toi valoa traktorikauppaan
Helmikuussa ensirekisteröitiin 136 maataloustraktoria, mikä on 45 enemmän kuin vuosi sitten.Traktorikaupassa on vaihteeksi varovaista toiveikkuutta. Jo tammikuussa kirjattiin pientä nousua, joten vuosi on käynnistynyt edellistä paremmin. Lisäystä on liki viidennes viime vuoteen verrattuna.
Bisnoden kokoama traktoreiden rekisteröintitilasto valmistui tiistaina.
Kovin suureen juhlaan ei ole aihetta, sillä vertailu viime vuoden kevääseen antaa turhan ruusuisen kuvan asiasta. Viime vuosi starttasi historiallisen vaisusti.
Nyt menee hiukan paremmin, mutta vain hiukan. Tammi-helmikuussa rekisteröitiin lähes sata traktoria enemmän kuin vuosi sitten, mutta muita näin hiljaisia alkuvuosia ei 50-luvun alun jälkeen olekaan.
Kahdentoista kuukauden liukuva summa pysyy sitkeästi alle 2 000 traktorin eikä puolen vuoden tai neljännesvuoden perusteella tehty arvioi koko vuoden menekistä lupaa sen parempaa.
Valtra pitää tutusti kärkeä 50 prosentin markkinaosuudella.
Claasin tulo ei ole ainakaan vielä piristänyt Keskon traktorikauppaa, pikemminkin päinvastoin. Massey-Ferguson on tullut alaspäin 20 traktoria, saman verran kuin Claasin myynti on kasvanut. Samaan aikaan traktoreiden kokonaismarkkina on kasvanut.
Traktorimönkijöissä rikottiin yksi rajapyykki, kun helmikuun kuukausimyynti ylitti ensimmäisen kerran 500 traktoria helmikuussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

