Arla Foods keskeyttää toimintansa Venäjällä – myös Atria vetäytyy pikaruokaliiketoiminnasta Venäjällä
Arla Foodsin vienti Venäjälle vähentyi merkittävästi vuonna 2014 voimaan tulleen vientikiellon jälkeen.
Arla Foods kertoo valmistautuvansa toimittamaan avustusjärjestöjen kautta ruoka-apua Ukrainalle. Kuva: Jarkko SirkiäArla Foods on aloittanut valmistelut liiketoimintansa keskeyttämiseksi Venäjällä, yhtiö tiedottaa.
Yhtiö aikoo lopettaa myös viennin, joka vähentyi merkittävästi vuonna 2014 maitotuotteille asetetun vientikiellon myötä.
Arla Foods kertoo valmistautuvansa toimittamaan avustusjärjestöjen kautta ruoka-apua Ukrainalle ja naapurimaihin sotaa paenneille. Yhtiö lahjoittaa lisäksi miljoona euroa avustusjärjestö Punaiselle Ristille.
"Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen vaikutus ja seuraukset ovat traagisia. Ryhdymme nyt toimenpiteisiin toimintamme keskeyttämiseksi Venäjällä ja keskitymme siihen, miten voimme tukea 70 kollegaamme Venäjällä, joihin tämä suoraan vaikuttaa", sanoo toimitusjohtaja Peder Tuborgh tiedotteessa.
Myös Atria kertoo keskeyttävänsä pikaruokaliiketoimintansa Venäjällä. Atria luopui teollista toimintaa harjoittavasta tytäryhtiöstään Venäjällä huhtikuussa 2021.
Yhtiön mukaan päätös ei ole Atrialle taloudellisesti merkittävä.
Venäjällä toimivan pikaruokayhtiön liikevaihto on noin 1,5 prosenttia koko konsernin liikevaihdosta.
"Muuttuneen geopoliittisen tilanteen takia meillä ei ole mahdollisuuksia jatkaa toimintaa Venäjällä", sanoo Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha Gröhn.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
