
"Mietin joka päivä, jatkaako luomussa vai ei” – Juha Salin on monen muun tapaan tyytymätön luomumaidontuotannon kannattavuuteen
”Uskon edelleen luomun vetovoimaan, mutta markkinointiin kaivataan lisää positiivista tekemistä.”Luomumaidon hinta ei tällä hetkellä todellakaan kannusta jatkamaan luomussa, virtolainen Juha Salin toteaa.
Salinin Tila Oy tuottaa luomumaitoa lähes 400 lypsävän ja seitsemän robotin voimin. Tämän vuoden tavoite on 3,5 miljoonaa litraa.
”Syksystä asti olen moneen kertaan laskenut, pitäisikö siirtyä tavanomaiseen tuotantoon. Päätöstä en ole vielä tehnyt. Ainakin ensimmäinen vuosipuolikas mennään luomussa, mutta jos tilanne ei parane, on aika miettiä tarkemmin”, Salin kertoo.
Hän toteaa, että keskustelua asiasta käydään laajalti läpi luomumaitokentän.
Luomu antoi aiemmin ihan hyvän palkan siihen liittyvälle lisätyölle ja -kustannuksille, Salin luonnehtii. Viime vuosi muutti kuvan kokonaan.
"Maidon tuottajahinta nousi kautta linjan, mutta luomun vähemmän kuin tavanomaisen. Samalla tuotantokustannukset räjähtivät käsiin.”
Tilakohtaiset erot ovat isot, mutta varsinkin niillä luomutiloilla, jotka joutuvat käyttämään paljon tehdasrehuja, kulut ovat nousseet valtavasti. ”Luomutehdasvalkuaisen hinta on suorastaan tähtitieteellinen.”
Myös polttoaineiden hinnannousu kirpaisee. ”Lanta käytetään luomutilalla tarkkaan hyödyksi joka peltolohkolla, ja se lisää konetyötä. Samoin rehua korjataan isommalta alalta kuin tavanomaisella tilalla.”
Salinin mielestä luomu lähti luisumaan huonoille raiteille jo korona-ajan alussa.
Valtiovalta haluaa edelleen lisätä luomualaa ja -tuotantoa, mutta käytännön toimet ohjaavat toiseen suuntaan, Salin toteaa.
"Esimerkiksi uudelle ohjelmakaudelle tuli muutoksia luomun ja tavanomaisen tuotannon suhteen. Luomukotieläintilan tuki tippuu keskimäärin selvästi.”
Heikennyksiä tuli myös luomutilojen hyvinvointikorvaukseen. "Jos olisimme tavanomaisessa tuotannossa, saisimme tuplasti suuremman hyvinvointutuen.”
Varsinkin niillä luomutiloilla, jotka joutuvat käyttämään paljon tehdasrehuja, kulut ovat nousseet valtavasti, Juha Salin toteaa. Kuva: Rami MarjamäkiSalinin mielestä luomu lähti luisumaan huonoille raiteille jo korona-ajan alussa. Hän toteaa, etteivät meijerikenttä ja kauppa ole panostaneet sen markkinointiin riittävästi.
Luomun rinnalle on tullut muun muassa vapaan lehmän maitoa ja vähähiilistä maitoa. ”Kuluttajan silmissä niissä ei ehkä ole enää riittävän isoa eroa luomuun.”
Vastuullisuus on päivän sana, mutta kauppa ei Salinin mielestä hyödynnä sitä luomun markkinoinnissa. ”Luomussa eläinten hyvinvointikriteerit ovat tiukemmat. Lisäksi luomu on iäst ja ajat ollut valmis hiiliviljelykonsepti .”
”Uskon edelleen luomun vetovoimaisuuteen kuluttajien silmissä. Tuoterepertuaariin ja markkinointiin kaivataan vain lisää positiivista tekemistä!”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








