Varaudu jo nyt: Ympäristösitoumuksen tilakohtainen hehtaarikorvaus kutistuu kolmannekseen tämänvuotisesta
Päättyvistä sitoumuksista ja sopimuksista on myös mahdollista irtautua tämän tukivuoden jälkeen ilman seuraamuksia.
Ympäristökorvauksen rahoitusta joudutaan ensi vuonna leikkaamaan siksi, että nykyiselle ohjelmakaudelle varattujen rahojen käyttö on painottunut ohjelmakauden alkupuolelle. Kuva: Jukka PasonenVuonna 2015 tehdyt ympäristösitomukset ja viisivuotiset ympäristösopimukset päättyvät 30.4.2020.
Tämänhetkisen tiedon mukaan päättyviä sitoumuksia ja sopimuksia on ensi keväänä mahdollista jatkaa vuodella eteenpäin meneillään olevan ohjelmakauden loppuun.
Päättyvistä sitoumuksista ja sopimuksista on myös mahdollista irtautua tämän tukivuoden jälkeen ilman seuraamuksia. Myös yksittäisistä lohkokohtaisista toimenpiteistä on mahdollisuus irtautua ensi vuoden tukihaussa, vaikka tilakohtaista sitoumusta jatkaisi vuodella.
Jo nyt Ruokavirasto suosittelee viljelijöitä varautumaan siihen, että korvaustasot tulevat laskemaan rajusti ensi vuonna. Esimerkiksi ympäristösitomuksen tilakohtainen hehtaarikorvaus laskee tämänhetkisestä 54 eurosta kolmannekseen, 17 euroon.
Puutarhakasveilla pudotus on nykyisestä 200 eurosta 80 euroon.
Myös suojavyöhykkeiden ja viherlannoitusnurmien korvaukset laskevat ensi vuonna.
Valtaojien varsille perustetut suojavyöhykkeet eivät enää ensi vuonna oikeuta korvaukseen. Korvauksen piiriin jääville suojavyöhykkeille hehtaarikorvaus maksetaan 100 euroa tämänvuotista alempana: kohdentamisalueella 400 euroa ja muilla alueilla 350 euroa.
Viherlannoitusnurmilla hehtaarikorvaus alenee samalla tavalla kuin tilakohtaisessa toimenpiteessä, 54 eurosta 17 euroon.
Kahdessa lohkokohtaisessa toimenpiteessä enimmäispinta- alaa rajoitetaan nykyisestä.
Luonnonhoitopeltonurmia voi olla tilan sitoumusalasta ensi vuonna enintään 15 prosenttia, kun tänä vuonna enimmäisala on 20 prosenttia. Monimuotoisuuspeltojen enimmäisala laskee 15:stä prosentista 10:een prosenttiin.
Niiden yhteispinta-ala voi olla tilan ympäristösitoumusalasta enintään 15 prosenttia, kun vielä tänä vuonna niitä voi olla yhteensä 20 prosenttia sitoumusalasta.
Luonnonhoitopeltonurmista ei makseta ensi vuonna korvausta muualla kuin kohdentamisalueella.
Ympäristösopimusten ehdot säilyvät ensi vuonna ennallaan, mutta tämän vuoden tapaan ensi vuonna uudet sopimukset on rajattu niille aloille, joilla on toteutettu ei-tuotannollinen investointi.
Ympäristökorvauksen rahoitusta joudutaan ensi vuonna leikkaamaan siksi, että nykyiselle ohjelmakaudelle varattujen rahojen käyttö on painottunut ohjelmakauden alkupuolelle.
Lisäksi rahoitusta jouduttiin käyttämään vuonna 2014 edellisen ohjelmakauden tukiin, koska nykyisen ohjelmakauden valmistelu viivästyi.
Suomen esittämät leikkaukset ovat paraikaa EU-komission käsittelyssä. Mikäli komissio hyväksyy Suomen esityksen, ne siirtyvät kansalliseen valmisteluun ja tulevat voimaan ensi vuoden tukihakuun mennessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
