Enää joka viides haki kasvihuonetuen paperilomakkeella
Maataloudessa paperilomakkeilla on yhä vähemmän käyttäjiä.
Kasvihuonetuotantoon on mahdollista hakea kansallisesti rahoitettua tukea elykeskuksesta. Haku on helmikuussa. Kuva: Kari SalonenEnää harva kasvihuoneyrittäjä hakee Maaseutuviraston (Mavi) mukaan tukia paperilomakkeilla. Helmikuussa avoinna olleesssa kasvihuonetuen haussa paperilomaketta käytti enää joka viides hakija.
Loput noin 80 prosenttia haki kasvihuonetukea sähköisesti maataloushallinnon Vipu-palvelussa.
Eniten kasvihuonetuotannon tuen hakijoita on Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen elykeskusten alueilla.
Kasvihuonetukea pystyi nyt hakemaan sähköisesti kolmannen kerran. Ensimmäisen kerran sähköinen haku oli mahdollista keväällä 2014.
Tukea haki yhteensä 852 kasvihuoneyrittäjää, joista vain 171 teki hakemuksensa paperilomakkeella.
Sähköisen hakemuksen tekemiseen houkuttaa Mavin mukaan helppous: edellisen vuoden kasvihuonetiedot on täytetty yrittäjälle valmiiksi Vipu-palveluun.
Muokattu 15.3. klo 10.10 kuvatekstiä: Kasvihuonetuki on kokonaan kansallisesti rahoitettu tuki eikä EU-tuki kuten kuvatekstissä virheellisesti mainittiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
