Yara laski lannoitteiden hintoja 130 eurolla tonnilta: Hinnat painuivat jo kauden avaushintojen alle
Lannoitteiden hinnanlaskun taustalla on Euroopassa vähentynyt kysyntä ja samaan aikaan lisääntynyt tarjonta.
Norjalaisen Yaran lannoitteiden hinnat laskivat keskiviikkona 130 euroa tonnilta. Kuva: Sanne KatainenSuomen suurin lannoitevalmistaja Yara laski tällä viikolla lannoitteidensa hintoja jo kolmatta kertaa tänä vuonna. Peltolannoitteiden hinnat laskivat keskiviikkona noin 130 euroa tonnilta.
”Kustannusten laskun myötä tarjonta on lisääntynyt. Myös maakaasun hinta on laskenut ja raaka-aineet virtaavat paremmin”, Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg taustoittaa lannoitteiden halventumisen syitä.
Lannoitteiden hinnat laskivat jo vuoden alussa lähelle kesän avaushintoja. Nyt ne painuivat selvästi kauden avaushintojen alle.
Westerbergin mukaan NPK-lannoitteiden hinnat ovat laskeneet joulukuun alun hintahuipusta 40 prosentilla ja typpilannoitteiden hinnat yli 40 prosentilla.
”Kysyntä on ollut Euroopassa vähäisempää, ja tarjonta on lisääntynyt kysynnän laskua enemmän. Kun on enemmän tarjontaa kuin kysyntää, niin hinnat laskevat.”
Euroopassa lannoitteiden käyttökausi on jo alkanut, ja viljelijät ovat varautuneet ensimmäisiin levityksiin pelloille.
”Myymme tällä hetkellä maaliskuun toimituksia ja saatavuus on hyvä. Logistiikka on oma haasteensa, mutta lähtökohtaisesti pystymme kaikki ajamaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







