Mimmin Maito jalostaa tilamaidosta jugurtteja
Harrastuksesta tuli täyttä työtä muhoslaiselle maitotilalle. Omasta pienmeijeristä voi saada lisätuloja maitotilalle.Jaana Mäki aloitti jugurttien tuotannon viime elokuussa pitkän suunnittelun ja perusteellisen valmistautumisen jälkeen.
”Yli 20 vuotta navettatöitä tehtyäni halusin tehdä välillä jotakin muuta.”
Parhaina viikkoina jugurttia lähtee kauppoihin 600 litraa, hiljaisina viikkoina alle 200 litraa.
Pienellä yrityksellä ei ole varaa markkinointiin, mutta tieto leviää suusta suuhun ja asiakkaalta toiselle.
”Koko ajan tulee uusia asiakkaita. Myyntimäärä on nousussa.”
Mäki valmisti jugurtteja aluksi tuttaville ja omaksi iloksi. Tuotteen maku sai kiitosta, ja ajatus laajemmasta valmistuksesta alkoi kypsyä.
Pohjaa yrittämiselle antoi sitten Hämeenlinnassa suoritettu jatkojalostajan ammattitutkinto.
Jugurtit menevät Oulun ja lähikuntien kauppoihin. Valikoimassa on nyt maustamaton jugurtti ja vaniljajugurtti. Jälkimmäiseen saadaan maku aidoista vaniljatangoista.
”Kokeilin kyllä vaniljasokeria, mutta en pitänyt mausta.”
Kehitteillä ovat myös luumu- ja kahvijugurtti.
Raaka-ainetta on omasta takaa yllin kyllin, sillä navetassa on ”noin 170 lypsävää”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



