Uudessa-Seelannissa lypsetään maitoa Kiinaan
Uudessa-Seelannissa lehmät ovat ympäri vuoden ulkona, eikä erillisiä eläinsuojia rakenneta. tiina taipale Kuva: Viestilehtien arkistoKUOPIO (MT)
Uudessa-Seelannissa karjatilallinen tuottaa maitoa kukkaron nyörit tiukalla. Tuotantopanoksia käytetään mahdollisimman vähän, lehmien ruokinta perustuu laidunnukseen eikä eläinsuojia rakenneta. Lypsyä varten tehdään kevytrakenteinen katos.
Maidontuotanto on tiukkaa ja vientivetoista liiketoimintaa. Tuotetusta maidosta 95 prosenttia pusketaan ulkomaille ja lähes kolmannes maan vientituloista tulee maitotuotteista. Suurin yksittäinen vientimaa on Kiina.
Näin kertoo uusiseelantilainen eläinlääkäri Scott McDougall, joka luennoi Savonia-ammattikorkeakoulun Eläinterveyden tekijät -hankkeen järjestämässä tilaisuudessa Kuopiossa viime viikolla.
Uusiseelantilaiselle tuottajalle maksetaan maidosta peräti 0,47 euroa litralta.
Tuottajahinta heiluu rajusti maailmanmarkkinoiden mukaan.
”Ensi vuonna voi hinta olla vain puolet, joten rahavirtojen suunnittelu tiloilla on todella tärkeää”, McDougall kertoo.
Viljelijät eivät myöskään halua maksaa veroja.
”Jos voittoa tulee, sillä ostetaan lisää maata tai kokonaisia uusia tiloja. Tiloilla on velkaa reilusti. Siinä ollaan vähän kuin kasinolla.”
Maidontuotanto perustuu Uudessa-Seelannissa kausittaisuuteen. Koko karja laitetaan kerralla umpeen. Kansallinen tavoite on saada 78 prosenttia lehmistä kantaviksi kuuden viikon aikana.
”Aikaisemmin poikimisia käynnistettiin ennenaikaisesti lääkkeillä, että saatiin lehmä oikeaan aikaan lypsykauteen ja elinkelvoton vasikka lopetettiin. Nyt se on onneksi vähentynyt merkittävästi ja menettelyn kieltämisestä käydään poliittista keskustelua”, McDougall kertoo.
Tuotoskausi suunnitellaan laitumen kasvun mukaan. Tuotantohuippu pyritään ajoittamaan laitumen korkeimman päiväkasvun aikaan.
Umpikaudella lehmät ruokitaan yleensä ostetulla karkearehulla.
Kun valtaosa maan lehmistä on ummessa samaan aikaan, maidosta saa reilusti korkeampaa hintaa.
Maassa on reilut 11 000 maitotilaa. Karjojen keskikoko on huikeat 400 lehmää. Keskiverto tilaa pyöritetään kahdella ja puolella työntekijällä.
Uusiseelantilainen lehmä lypsää vuodessa keskimäärin vain 3 900 litraa.
”Tämä ei johdu huonosta eläinaineksesta, vaan tuotannosta. Lehmät syövät valtaosin laidunta. Jos ne ruokittaisiin kuten Suomessa, päästäisiin kyllä vastaaviin tuotoslukuihin”, McDougall selittää.
Maidosta maksetaan pitoisuuksien mukaan, vesi ei meijereitä kiinnosta.
Keskituotosta kysyttäessä tuottajat vastaavat kiloina, jotka sisältävät maidon rasvan ja valkuaisen. Maan keskiarvo on 346 kiloa lehmää kohti.
Maidon soluluku on 160 000 ja keskimäärin lehmä tuottaa 4,5 lypsykautta.
”Mutta se ei ole viljelijöiden, vaan hyvien olosuhteiden ansiota”, McDougall sanoo.
Pelto on Uudessa-Seelannissa kallista.
Paremman maan pohjoissaarella siitä maksetaan jopa 30 000 euroa hehtaarilta.
Huonommasta maasta maksetaan 5 000–10 000 euroa. Tuotanto on viime vuosina laajentunut kohti etelää.
JUKKA LEHTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
