Perunan paha tuholainen löytynyt nyt Savonlinnasta
Kotipuutarhoissa ja ammattiviljelmillä on oltava tarkkana koloradonkuoriaisen varalta. Karanteenituhoojiin kuuluvan kuoriaisen havainnoista on heti ilmoitettava Ruokavirastoon.Savonlinnasta on löytynyt koloradonkuoriaisia kotitarveviljelmältä, kertoo Ruokavirasto. Paikalta löytyi pieni määrä kuoriaisia, toukkia ja munia. Torjuntatoimet aloitettiin heti.
Nopealla toiminnalla pyritään hävittämään esiintymät nopeasti, jotta kuoriainen ei muodostaisi pysyvää kantaa Suomessa, kerrotaan Ruokaviraston tiedotteessa.
Ennen juhannusta koloradonkuoriaisia löytyi Lahdesta. Lahdesta löytynyt esiintymä on talvehtinut Suomessa, ja paikan päällä on käynnissä kattavat torjuntatoimet.
Koloradonkuoriainen on perunakasvustoa syövä haitallinen karanteenituhooja, joka ei esiinny Suomessa pysyvästi. Kuoriaisia kulkeutuu Suomeen ilmavirtausten mukana Baltiasta ja Venäjältä.
”Koloradonkuoriaisia pitää tarkkailla perunakasvustoilla nyt. Kuoriaisia voi olla sekä ammattiviljelmillä että kotipuutarhoissa. Tarkkailua tulee jatkaa koko kasvukauden läpi”, Ruokaviraston erityisasiantuntija Miia Pasanen sanoo tiedotteessa.
Tarkkailu on tärkeää erityisesti Kaakkois-Suomessa, muualla Itä-Suomessa, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.
Mahdollisesta koloradonkuoriaisepäilystä on ilmoitettava heti Ruokavirastolle, joka järjestää tarvittavat tarkastukset ja antaa ohjeet jatkotoimista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




